Hyppää sisältöön
Etusivu Unohtumaton vaihtokokemus Koreassa

Unohtumaton vaihtokokemus Koreassa

Satu Honka, kiertotalouden tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelija vietti kuusi kuukautta Etelä-Koreassa vaihto-oppilaana Dongguk University:ssa, Soulissa. Vaihto toi mukanaan opiskelua uudessa ympäristössä, arjen järjestelyjä vieraassa kulttuurissa ja tilanteita, joissa piti pärjätä ilman tuttua tukiverkostoa. Opiskelutyyli poikkesi totutusta ja kielimuuri teki asioista välillä monimutkaisempia. Silti kokemus oli mahtava ja ainutlaatuinen.

Miksi Koreaan?

Sadulla oli jo ennen opintojaan haaveena päästä Japaniin. Kun HAMKin vaihtokohteisiin ei kuulunut japanilaisia yliopistoja, piti keksiä uusi vaihtoehto. ”Teknologia on Koreassa hyvin kehittynyttä, ja siellä on paljon teknologiayrityksiä. Lisäksi ajattelin, että tekoälyopinnot voisivat olla edistyneempiä kuin Suomessa. Päätin siis valita Korean ja samalla voisin käydä Japanissa lomamatkalla,” Satu kertoo hymyillen.

Erilaista, mutta opettavaista

Tunneilla ei puhuttu. Istuttiin, kuunneltiin, tehtiin muistiinpanoja, mutta professorilta ei kysytty mitään. Jos oli kysyttävää, täytyi varata erikseen vastaanottoaika. Opetus oli hyvin teoriapainotteista.” Satu Honka, kiertotalouden tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelija.

Sadun vaihtoyliopisto oli Dongguk University Soulissa. Hän suoritti siellä neljä kurssia: Deep Learning, Algorithm and Practices, Digital Media and Communication sekä Information System and Design. Opinnot Koreassa poikkesivat huomattavasti suomalaisesta tavasta opiskella. ”Tunneilla ei puhuttu. Istuttiin, kuunneltiin, tehtiin muistiinpanoja, mutta professorilta ei kysytty mitään. Jos oli kysyttävää, täytyi varata erikseen vastaanottoaika.

Satu Honka ikkunan edessä pilvenpiirtäjässä, taustalla näkyy kaupunkia.

”Opetus oli hyvin teoriapainotteista,” Satu kuvailee. Tämä tarkoitti myös sitä, että Sadun piti ottaa entistä enemmän vastuuta oppimisestaan. ”Tein paljon itsenäistä opiskelua kirjastossa, koska harjoitustunnit olivat lähes kokonaan koreaksi. Mutta koska olen tottunut tekemään töitä itse ja selvittämään asioita, ei tämä ollut ongelma,” hän toteaa.

Kulttuurieroja ja arjen haasteita

”Nyt tuntuu, että pärjään ja selviän missä tahansa tilanteessa!” – Satu Honka, kiertotalouden tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelija.

Opiskelun lisäksi arki Koreassa toi mukanaan uusia tilanteita. Yksi suurimmista haasteista oli kielimuuri. Englantia osattiin, mutta sitä ei käytetty. Ymmärrettiin kyllä, mutta ei haluttu puhua, koska pelättiin virheitä. ”Kaupassa minä puhuin englantia, mutta myyjä vastasi koreaksi,” Satu kertoo.

Haasteita tuli myös yllättäen vastaan, kun puhelin hajosi ja pankkikortti vanhentui. ”Nyt tuntuu, että pärjään ja selviän missä tahansa tilanteessa!” Satu kommentoi vastoinkäymisiä.

Päivittäiset tilanteet, joissa englantia ei käytetty, johtivat siihen, että Satu alkoi opetella korean kielen perusteita selviytyäkseen paremmin arjessa. Lopulta hän innostui kielestä niin paljon, että on päättänyt jatkaa sen opiskelua myös tulevaisuudessa.

Ainutlaatuinen kokemus

”Minulle vaihtoon lähteminen oli elämäni paras päätös, enkä kadu hetkeäkään. Vaikka matkan varrella tuli haasteita, sain siitä niin paljon irti. Kannattaa ehdottomasti lähteä, jos vain on mahdollisuus. Tukea ja rahoitusta on hyvin saatavilla.” Satu Honka, kiertotalouden tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelija.

Sadun kokemus Koreassa ei jää vain muistoihin, sillä hänellä on jo suunnitelmia paluuta varten. ”Haluan takaisin Souliin! Tavoitteenani on valmistua HAMKista tämän vuoden loppuun mennessä ja hakea stipendiä, jotta voisin suorittaa AI Master -tutkinnon Koreassa. Jos en saa stipendiä, toinen vaihtoehto on etsiä töitä sieltä. Ja jos sekään ei onnistu, niin ainakin palaan lomalle!”

Kuva Soulista, edustalla vettä, taustalla kerrostaloja.

Satu kannustaa kaikkia vaihtoa harkitsevia ottamaan selvää käytännön asioista ja lähtemään rohkeasti matkaan. ”Minulle vaihtoon lähteminen oli elämäni paras päätös, enkä kadu hetkeäkään. Vaikka matkan varrella tuli haasteita, sain siitä niin paljon irti. Kannattaa ehdottomasti lähteä, jos vain on mahdollisuus. Tukea ja rahoitusta on hyvin saatavilla,” Satu muistuttaa.

Vaihto-opiskelu kartutti osaamista teknologia-alalta, mutta myös itseluottamusta ja rohkeutta kohdata uudet tilanteet.” En ollut aiemmin matkustanut Ruotsia tai Viroa pidemmälle enkä ollut koskaan lentänyt. Vaikka aluksi 7000 kilometrin välimatka tuntui suurelta, perille päästyäni en enää miettinyt sitä, vaan nautin elämästäni siellä.”

Kiinnostuitko vaihto-opinnoista?

HAMKin opiskelijana sinulla on mahdollisuus hankkia kansainvälistä osaamista ja kokemusta osana opintojasi. Opiskele tai työskentele ulkomailla, kehitä kielitaitoasi ja löydä ystäviä ympäri maailman.