Hyppää sisältöön
Kaksi henkilöä istuu pöydän ääressä ja hymyilee. Toisen henkilön vieressä pöydällä on kannettava tietokone. Taustalla näkyy talvinen maisema ikkunasta.

Viestinnän saavutettavuus

HAMKin strateginen viestintä edistää HAMKin viestinnän saavutettavuutta sekä teknisesti verkkosivuilla että sisällöllisesti.

Tämä suunnitelma kattaa strategisen viestinnän tuottamat materiaalit ja verkkosivut sekä tuen muiden tuottamille sisällöille. Haluamme että jokaisella HAMKin asiakkaalla on pääsy tuottamaamme sisältöön.

HAMKin viestinnän esteettömyys- ja saavutettavuustavoitteet ja -kriteerit

Saavutettavuus huomioidaan HAMKin strategisen viestinnän toiminnan kaikessa suunnittelussa ja toteutuksessa. Esimerkiksi verkkosivut, presentaatiopohjat, mainokset, some-päivitykset, esitteet ja julkaisut pyritään aina toteuttamaan saavutettavasti (WCAG 2.1, taso AA). Myös sisällölliseen saavutettavuuteen kiinnitetään huomiota niin, että tuottamamme sisällöt ovat helppolukuista, hyvää ja saavutettavaa kieltä. Tuemme koko organisaatiota saavutettavien viestintäratkaisujen ja -sisältöjen tuottamisessa ohjeistuksella, koulutuksella ja henkilökohtaisella neuvonnalla.

Saavutettavuus otetaan huomioon kaikissa strategisen viestinnän hankinnoissa ja kilpailutuksissa. Saavutettavuusosaaminen ja -kriteerit huomioidaan myös muissa kilpailutuksissa, joissa haetaan yhteistyökumppaneita viestinnän ratkaisujen ja sisältöjen tuottamiseen.

Keskeinen osa strategisen viestinnän saavutettavuusvastuuta ovat HAMKin verkkosivut, joilla pyrimme aina takaamaan digitaalisen saavutettavuden. Parannamme käyttäjäkokemusta jatkuvasti ja sovellamme asianmukaisia saavutettavuusstandardeja. HAMKin uusi verkkosivusto julkaistiin tammikussa 2024 ja sivustolle teetettiin kattava saavutettavuusauditointi verkkosivukumppanimme Evermaden toimesta kesäkuussa 2024. Teemme Evermaden kanssa yhdessä sivustollemme jatkuvaa kehitys- ja seurantatyötä saavutettavuuden osalta.

Verkkosivustollamme kerrotaan saavutettavuudesta ja ohjataan olemaan yhteydessä strategiseen viestintään, jos sivustolla havaitsee saavutettavuuspuutteita.

Teemme töitä saavutettavuuden eteen myös yhteistyössä muiden HAMKin toimijoiden kanssa. Tarjoamme tukea eri yksiköille ja hankeviestintään: mm. saavutettava verkkosivupohja, tuki ohjeiden kirjoittamiseen ja viestinnän sisältöjen tuottamiseen, tuki kiinteistöpalveluille opasteisiin. Saavutettavuus huomioidaan sekä ulkoisten verkkosivujen että SharePoint-alustella toimivan intranetin kehityksessä.

Kriteerit:

  • Viestintämme on monikanavaista ja saavutettavissa erilaisten apuvälineiden avulla.
  • Viestinnän kanavat ja keinot vastaavat saavutettavuuden vaatimuksiin.
  • Henkilöstölle on laadittu viestintään selkeät ohjeet, jotka huomioivat saavutettavuuden (esimerkiksi visuaaliset ohjeet, verkkosivujen päivitysohjeet)
  • Sekä strategisen viestinnän henkilöstön että muiden hamkilaisten osaamista saavutettavuudessa edistetään ja pidetään yllä ohjein ja koulutuksin
  • Verkkosisällöt ovat helposti käytettäviä, visuaalisuudeltaan saavutettavia ja kieleltään selkeitä ja ymmärrettäviä.
  • Viestintä on pääsääntöisesti sisällöiltään saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Vastuut

Strategisen viestinnän saavutettavuuden kokonaisuudesta vastaa kehitysjohtaja. Viestinnän saavutettavuusasiantuntijoina toimivat webmaster ja markkinointipäällikkö. He seuraavat saavutettavuuden toteutumista säännöllisesti ja päivittävät saavutettavuussuunnitelmaa vuosittain.

Verkkosivujen osalta teknistä saavutettavuutta valvoo ja kehittää webmaster. Verkkosivun osioiden sisältöjen omistajien tehtävänä on valvoa ja kehittää sisällöllistä saavutettavuutta.

Tavoitteena on, että jokainen strategisen viestinnän tiimin jäsen ymmärtää ja sisäistää saavutettavuuden perusteet niin, että pystyy toteuttamaan saavutettavuutta omassa työssään ja opastamaan muuta henkilökuntaa perustasolla. Tavoitteen saavuttamisesta huolehditaan sisäisellä koulutuksella, jota järjestetään säännöllisesti.

Tavoitteet vuodelle 2025

Vuonna 2025 keskitymme tukemaan henkilöstöä ottamaan käyttöön uudistettuja työkaluja ja kehittymään saavutettavan sisällön tuottajina.

Yksittäisiä kehityskohteita vuodelle 2025 ovat:

  • HAMKin englanninkielisen sanaston tuominen ajantasalle ja linjauksien luominen englannin kielen käytöstä -projektin loppuun vieminen ja käyttöönotto verkkosivuilla ja muussa viestinnässä
  • Verkkosivujen navigoitavuuden ja löydettävyyden parantaminen
  • Verkkosivujen lukijatoiminnan tarpeellisuuden arviointi ja mahdollinen käyttöönotto arvioinnin perusteella
  • Opiskelijaviestinnän selkeyttämisen projektin aloittaminen ja käytössä olevien työkalujen ja käytänteiden arvionti

Vuoden 2024 totetuneet tavoitteet

HAMK toteutti vuonna 2023 brändi- ja verkkosivu-uudistukset. Uudet verkkosivut otettiin käyttöön tammikuussa 2024. Brändiuudistuksessa luotu brändiohjeistus ohjaa hamkilaisia tuottamaan saavutettavia materiaaleja ja sisältöjä.

Englanninkielistä viestintäsisältöä on lisätty etenkin verkkosivu-uudistuksen yhteydessä verkkosivuille. Lisäksi käynnistyi Englannin kieli HAMKissa -projekti, jonka tavoitteena on tuoda ajantasalle HAMKin sanasto ja luoda linjaukset englannin kielen käytöstä.

Yksittäisiä kehityskohteita vuodelle 2024 olivat:

  • Uuden viestintäalustat ja -järjestelmät Teams-kanavan käyttöönotto saavutettavamman tiedonkulun tueksi henkilökunnan välillä keväällä 2024
    • Teams-kanava on aktiivisessa käytössä.
  • Verkkosivujen saavutettavuusauditointi kesällä 2024 verkkosivutoimittajamme Evermaden toimesta
    • Verkkosivut auditoitiin verkkosivutoimittajamme toimesta kesäkuussa 2024. Lisäksi AVI kohdisti oman auditointinsa hamk.fi-sivustolle elokuussa 2024. Todettiin, että sivustouudistuksessa määritetyt tavoitteet saavutettavuudelle täyttyivät hyvällä tasolla. Kummastakin auditoinnista löytyneitä pieniä puutteita korjattiin elo-syyskuussa 2024. Saavutettavuusseloste on päivitetty ajantasalle näiden toimien jälkeen.
  • Esimerkkitekstejä koulutuspäälliköille ja lehtoreille tukemaan saavutettavamman tekstin tuottamista Pepissä olevien koulutusten kuvaussisältöihin
    • Ohjeet ja esimerkit luotu yhdessä koulutusten kanssa ja otettu käyttöön.
  • HAMKin englanninkielisen sanaston tuominen ajantasalle ja linjauksien luominen englannin kielen käytöstä
    • Projekti alkanut ja jatkuu vuodelle 2025.

Yhteystiedot