Sosionomiopiskelija Lama Kourdi: ”Yritän rohkaista maahanmuuttajanaisia poistumaan kodista”

Vuoden pakolaisnaiseksi valittu, HAMKin sosionomiopiskelija Lama Kourdi kulki monien pakolaisten tavoin vaarallisen matkan Suomeen Syyriasta. Kiitollisena uudesta elämästä, hän on opiskellut kielen, hakeutunut erilaisiin töihin ja tehnyt parhaansa myös auttaakseen muita pakolaisia. Paras lääke pelkoon on tieto, sanoo Kourdi. Suomessa hän arvostaa eniten koulutusmahdollisuuksia.

Teksti: Jaana Siljamäki Kuva: Lama Kourdi

Opiskeluni HAMKissa…

On hieman hidastunut Vuoden pakolaisnaiseksi valinnan vuoksi. Minua on kutsuttu moneen paikkaan haastateltavaksi omista kokemuksista. Lisäksi saimme kolmannen lapsemme viime kesänä. Tein kuitenkin harjoitteluni tänä keväänä pakolaisia auttavassa Avaamossa Tampereella, vauva mukana. Arvostan, että se ei ollut harjoittelulle este. Työntekijät olivat ihanan ymmärtäväisiä!

Hakeuduin alalle, koska…

Olin ollut päiväkodissa töissä ja monissa maahanmuuttajille suunnatuissa hankkeissa ohjaajana tai mentorina. Näitä kokemuksia olen voinut hyödyntää opiskeluissani. Puuttuu vain se tutkinto. Suomen kielitaitoani täytyy vielä kehittää, ja se on opiskellessa kehittynytkin paljon.

Koulutuksen löytäminen maahanmuuttajana…

Ei ole ollut ihan helppoa. Vaikka maahanmuuttaja olisi miten korkeakoulutettu – itsekin olen filosofian kandidaatti – häntä ei ohjata korkeakouluun vaan kielikursseille ja ammattikouluun. Minulle ammattikoulu olisi ollut ajan tuhlausta.

Hain töitä päiväkodista ja pääsin. Huomasin kuitenkin, että tarvitsen tietoa Suomen järjestelmästä ja hakeuduin avoimeen ammattikorkeakouluun opiskelemaan varhaiskasvatuksen perusopinnot. Sain hyvän arvosanan ja ajattelin, että ehkä minusta on korkeakouluun Suomessakin.

Minulle on ollut yllätys, että Suomessa voi opiskella vielä aikuisenakin ja vaihtaa alaa. Se on hienoa, koska ihmiset muuttuvat aikuistuessaan.

Kun valmistun, haluan…

Työhön, jossa voin hyödyntää omia kokemuksiani maahanmuuttajana. Erityisesti haluaisin auttaa maahanmuuttajanaisia. On myös hienoa, että sosionomin koulutuksella mahdollisuuksia on paljon.

Tulimme Suomeen…

Syyrian sotaa pakoon vuonna 2015. Olimme eläneet sodan keskellä neljä vuotta, ennen kuin lähdimme Turkkiin. Siellä oivalsin, että elämä voi olla turvallista ja normaalia. Monet syyrialaiset kuitenkin jatkoivat Turkista eteenpäin, ja meitäkin kehotettiin siihen. Matka oli pelottava, mutta mikään ei ole pelottavampaa, kuin sota. Tulimme samalla tavalla kuin moni muukin turvapaikanhakija, eli kumiveneellä, busseilla, kävelemällä, juoksemalla…

Kuolema oli lähellämme koko matkan.

Kuolema oli lähellämme koko matkan. Olimme esimerkiksi jossain Unkarin rajalla metsässä keskellä yötä, ja neljävuotias lapseni oli kuolla kylmyyteen. Suomesta emme tienneet mitään, mutta kun joku sanoi, että se on paras maa lapselle, niin päätimme tulla tänne.

Ensimmäinen vuosi Suomessa…

Kului vastaanottokeskuksessa Seinäjoella ja oli todella hankala. Koko sen ajan odotimme oleskelulupaa ilman mitään järkevää tekemistä. Se antoi väärän kuvan Suomesta ja suomalaisista. Koska osasin englantia ja olin ollut opettaja Syyriassa, kävin tulkkina kouluissa auttamassa maahanmuuttajalapsia. Yritin parhaani, että olisin hyödyllinen. Kun tulimme Tampereelle ja kielikurssille, kuva Suomesta muuttui.

Muut maahanmuuttajat sanoivat minulle, että ei tarvitse opetella suomea, koska puhun hyvää englantia. Ehkä saisinkin jotain töitä niin, mutta kotoutuminen on eri asia. Tavallinen kielikurssi oli mielestäni liian lyhyt. Oikeasti opin kielen niin, että en jäänyt kotiin. Hain harjoitteluun kouluun, hankkeisiin, kokemusasiantuntijaksi. Olin silloin raskaana ja minua kehotettiin jäämään kotiin, kunnes vauva syntyy. Mietin, että olemmeko Euroopassa, kun neuvotaan näin? Täällähän naiset tekevät koko ajan jotain. Myöhemmin perustin myös kielikerhon kerrostalomme harrastustiloihin, jotta etenkin maahanmuuttajanaisilla olisi mahdollisuus oppia kieltä.

Olen jaksanut mennä eteenpäin…

Minulla on oikeasti monta syytä. Ensimmäisenä mietin aina sitä, että minulla on nyt mahdollisuus, joka miljoonilta ihmisiltä Syyriassa puuttuu. Täällä on kaikki perusasiat kunnossa: on sähköä, voin peseytyä, käydä kaupassa. Olen kiitollinen niistä ja tuntuu, että olen saanut uuden elämän sen jälkeen, kun kaikki entiset haaveet on haudattu.

Vuoden pakolaisnaisen titteli merkitsee minulle…

Se on iso kunnia. Aluksi epäilin, olenko sopiva ihminen, koska se on niin iso asia. Mietin myös, että se on vaikuttanut opintojeni etenemiseen: Mitä ihmiset nyt ajattelevat, kun vuoden pakolaisnainen tekee opintonsa huonosti! (naurua)

Erityisen hienoa on se, että sain tunnustuksen, vaikka olen ihan tavallinen äiti, käytän huivia… Kun olin Linnan juhlissa, sain paljon viestejä naisilta, että nyt heidän tyttärensä näkevät, miten ihan saman näköinen ja tavallinen nainen voi olla siellä.

Olen yrittänyt vaikuttaa siihen, että…

Maahanmuuttajanaiset rohkaistuisivat poistumaan kodista. Joidenkin miehet eivät päästä, mutta osittain naiset eivät itsekään halua lähteä. Esteenä on, että ajatukset pyörivät edelleen siellä vanhassa kotimaassa eivätkä he tiedä tarpeeksi Suomesta. Isät tulevat päiväkodin palavereihin, eivätkä naiset tiedä, että heilläkin olisi oikeus olla siellä. Ja heidän kuuluisi olla siellä, koska kuitenkin he ovat enemmän lasten kanssa. He luulevat, että Suomessakin mies päättää kaikesta, eikä naisella voi olla vastuuta tai roolia. Tietysti naiset myös pelkäävät miehiään, mutta paras lääke pelkoon on tieto.

Käytännössä titteli on tuonut minulle…

Ei valitettavasti ainakaan työpaikkaa vielä. Pelkkä nimi estää työhaastatteluun pääsyn, eivätkä työnantajat pääse kuulemaan, että puhun hyvin suomea. Toivon kuitenkin, että tämä titteli auttaa minua myös työnhaussa. Työkokemuksella tai koulutuksellakaan ei ole välttämättä niin isoa merkitystä, mutta jos joku suomalainen sanoo minua hyväksi ihmiseksi, sillä on.

Työkokemuksella tai koulutuksellakaan ei ole välttämättä niin isoa merkitystä, mutta jos joku suomalainen sanoo minua hyväksi ihmiseksi, sillä on.

Pakolaisten tilanne Ukrainassa….

On ollut traumaattinen minulle. Tilanne on hyvin samanlainen kuin Syyriassa: elimme rauhassa normaalia elämää, ja yhtäkkiä alkoi sota. Olemme pelänneet, että voiko sota laajentua ja pitääkö täältäkin lähteä.

Minua on ärsyttänyt, kun ihmiset ovat valittaneet miten nopeasti ukrainalaiset otetaan nyt vastaan ja heille annetaan mahdollisuuksia paljon nopeammin kuin meille silloin. Mielestäni on hyvä, että Suomi tekee asiat nyt nopeammin.

Parasta Suomessa on…

Koulutus. Se on täällä mahdollisuus kaikille ja ilmainen. Paljon kuulen sanottavan, että aikuisena kielen oppiminen on vaikeaa, tai äitinä ei ole mahdollisuuksia tai aikaa. Itsellänikään ei ole samaa vapaa-aikaa kuin nuorilla, mutta Suomessa on mahdollisuuksia. Esimerkiksi Syyriassa en voi lähteä mihinkään lapsen kanssa, täällä voin viedä heidät kaikkialle. Varhaiskasvatusjärjestelmää arvostan todella paljon myös.