RUN -Eurooppa-yliopiston väkeä ensi kertaa HAMKiin
Hämeen ammattikorkeakoulussa järjestetään 25.–29.10. ensimmäistä kertaa RUN -Eurooppa-yliopiston superviikko, joka tuo Hämeenlinnaan noin 80 vierasta eri puolilta Eurooppaa.
Hämeen ammattikorkeakoulussa järjestetään 25.–29.10. ensimmäistä kertaa RUN -Eurooppa-yliopiston superviikko, joka tuo Hämeenlinnaan noin 80 vierasta eri puolilta Eurooppaa. Superviikon aikana joukko RUN -Eurooppa-yliopiston kumppanikorkeakoulujen opiskelijoita ja opettajia osallistuu HAMKin järjestämiin tapahtumiin, joissa HAMKin pedagogista osaamista nostetaan esiin.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vuonna 2020 perustetun korkeakouluallianssin jäsenet kokoontuvat yhteen ja pääsevät tutustumaan Hämeenlinnaan ja HAMKin toimintoihin paikan päällä. Superviikko on myös tärkeä merkki paluusta kohti normaalia, kun pandemiatilanne ja terveysturvallisuustoimet mahdollistavat korkeakouluopiskelijoiden ja -henkilöstön kansainvälisen liikkuvuuden.
RUN-Superviikon ohjelma
RUN-Superviikolla toteutetaan kolme tapahtumaa, joiden yhteisenä tavoitteena on kehittää HAMKin johdolla kansainvälisten kumppaneiden kanssa laadukasta oppimista ja pedagogiikkaa RUN -Eurooppa-yliopistossa.
Kansainvälinen opiskelijaryhmä osallistuu tulevaisuuden taitoihin pureutuvan ”How to navigate through unfamiliar contexts” -opintojakson lähiopetusviikolle Hämeenlinnan korkeakoulukeskukseen.
Joukko opettajia eri RUN-korkeakouluista kokoontuu Hämeenlinnaan osallistuakseen HAMKin vetämään pedagogiseen kehittämisohjelmaan.
RUN -Eurooppa-yliopiston kumppanikorkeakoulujen opettajia ja muuta henkilökuntaa osallistuu Design Factory Bootcampiin, jossa HAMK Design Factoryn asiantuntijat perehdyttävät RUN -Eurooppa-yliopiston muita korkeakouluja Design Factoryjen toimintaan.
Viikko huipentuu perjantaina 29.10. gaalatilaisuuteen, jossa superviikon tapahtumiin osallistuneet kansainväliset vieraat tuovat yhteen viikon aikana HAMKissa oppimaansa. Gaalatilaisuuden yhteydessä järjestetään myös paneelikeskustelu, johon osallistuu RUN-vaikuttajien lisäksi Hämeen liiton kehittämisjohtaja Matti Lipsanen.
RUN Europpa-yliopisto (The Regional University Network – European University) on yksi Eurooppa-yliopistoalliansseista. Siihen kuuluu Hämeen ammattikorkeakoulun lisäksi seitsemän eurooppalaista korkeakoulua kuudesta eri maasta. RUN -Eurooppa-yliopiston tavoitteena on varmistaa taloudellisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ekologisesti kestävä kehitys korkeakoulujen toiminta-alueilla ja sidosryhmien keskuudessa.