Hyppää sisältöön

URAREITTI

Hankkeella pyrittiin vahvistamaan koulutuksen ja työelämän saavutettavuutta korkeasti koulutetuille maahan muuttaneille, ja sitä kautta tukemaan osallisuutta ja osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Euroopan sosiaalirahaston logo

URAREITTI-HANKE, hanke on päättynyt 30.9.2018

URAREITTI – Korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys -ESR-hanke
toteutettiin
1.10.2015 -30.9.2018.

Hankkeen lähtötilanne oli:

Korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden siirtymiä urareiteille, työhön ja koulutukseen vaikeuttaa osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen, urapolkuun sekä tutkintojen rinnastamiseen liittyvät haasteet. Tällä hetkellä ei ole systemaattista kuvausta tai yhteisiä toimintaperiaatteita koskien korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden urareiteille siirtymistä.

Hankkeen kehittämistyö keskittyi

  • maahan muuttaneiden sairaanhoitajien pätevöitymisprosessiin 
  • osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen tekniikan, terveyden ja liiketalouden alalla sekä ammatillisessa opettajakoulutuksessa
  • terveysalan ammatilliseen kielikoulutukseen.

Hankkeen aikana löydettiin ja kehitettiin keinoja korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden

  • urareittien sujuvoittamiseen
  • työllistymisen nopeuttamiseen
  • osaamisen hyödyntämiseen
  • päällekkäisen kouluttautumisen minimointiin
  • lisä-/jatkokoulutukseen ohjaamiseen
  • suomalaiseen yhteiskuntaan osallistumisen edistämiseen

Tutustu hankkeen konkreettisiin tuloksiin alla kohdassa: HANKKEEN TULOKSET

Perustiedot

URAREITTI – korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys -ESR-hanke

Tuen myöntäjä: Euroopan Sosiaalirahasto / Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Tuen määrä: 1,1 milj.€
Hankkeen kesto: 1.10.2015 – 30.09.2018
Toteuttajat
Centria-ammattikorkeakoulu Oy
Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy – hallinnoija
Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy
Jyväskylän kristillinen opisto
Lapin ammattikorkeakoulu Oy
Laurea-ammattikorkeakoulu Oy
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu
Tampereen ammattikorkeakoulu Oy
Turun ammattikorkeakoulu Oy

Hanke oli kohdennettu maahan muuttaneille sairaanhoitajille, liiketalouden alalle, tekniikan alalle ja terveysalalle sekä ammatilliseen opettajankoulutukseen.

Kohderyhmän muodostivat opettajat, opinto-ohjaajat, koulutuksen suunnittelijat koulutusorganisaatioissa (ammatillinen korkea-asteen koulutus ml. avoin ammattikorkeakoulu, täydennyskoulutus sekä valmistava koulutus; ammatillinen opettajankoulutus), ammatillisen kielikoulutuksen myötä korkeasti koulutetut maahan muuttaneet, jotka ovat jo suorittaneet sairaanhoitajan tutkinnon joko kotimaassaan tai Suomessa. Hankkeeseen osallistumisen aikana he voivat toimia työelämässä joko sairaanhoitajana tai muissa tehtävissä, olla työttömänä tai opiskella.

Hanke koostui neljästä työpaketista

  1. Terveysalan osaamisvaaka
  2. Osaamispolut
    • ammatilliseen opettajankoulutukseen
    • liiketalouden alalle
    • tekniikan alalle
    • sekä terveysalalle
  3. Terveysalan ammatillinen kielikoulutusmalli
  4. Verkostomainen yhteistyömalli

HANKKEEN TAVOITTEET

Päätavoite

Hankkeella pyrittiin vahvistamaan koulutuksen ja työelämän saavutettavuutta korkeasti koulutetuille maahan muuttaneille, ja sitä kautta tukemaan osallisuutta ja osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Hankkeen päätavoitteena oli tuottaa ammattikorkeakoulujen toimintaympäristöön soveltuva, korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden osaamisen arvioinnin ja kontekstualisoinnin viitekehys. Tätä voidaan hyödyntää sekä osaamisen arvioinnin prosesseissa että lisä- ja täydennyskoulutusten moduulisuunnittelussa, jotta maahan muuttaneet työllistyvät nopeasti.

Osatavoitteet

Hankkeella pyrittiin vahvistamaan koulutuksen ja työelämän saavutettavuutta korkeasti koulutetuille maahan muuttaneille ja sitä kautta tukemaan heidän osallisuuttaan ja osallistumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Hankkeella haettiin ratkaisuja korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden urareittien sujuvoittamiseen, joilla pyritään päällekkäisen kouluttautumisen minimointiin, nopeampaan työllistymiseen tai jatko-opintoihin suuntautumiseen sekä osaamisen täysimääräiseen hyödyntämiseen kehittämällä jo tutkinnon suorittaneiden maahan muuttaneiden sairaanhoitajien suomen kielen taitoa ja siten koko ammatillista osaamista.

Osaamisen tunnistaminen toimii tänä päivänä pullonkaulana maahan muuttaneen henkilön etenemiselle työelämään ja jatko-opintoihin. Osaamista tunnistetaan usein samoilla välineillä ja menetelmillä kuin kantaväestöön kuuluvan. Maahanmuuttotaustaisen henkilön kohdalla tulisikin huomioida maahan muuttoon liittyvät erityiskysymykset, jotka vaikuttavat hänen oman osaamisensa tunnistamiseen. Prosessille tuleekin luoda viitekehys, jossa osaamisen tunnistamisen prosessin kaikilla osa-alueilla huomioidaan maahan muuttaneen ammatti-identiteetin kehittyminen, kulttuuriin liittyvät tekijät ja suomalaiseen työkulttuuriin oppimiseen liittyvät tekijät. Maahan muuttaneen henkilön osaamisen tunnistamisen viitekehyksen luominen on siten uutta ja kontekstualisoi osaamisen tunnistamisen prosessin maahanmuuttajataustaan liittyviin erityiskysymyksiin.

OHJAUSRYHMÄ:

  • käsittelee hankepäätöksen ja hankesuunnitelman tavoitteineen
  • käsittelee ja seuraa hankkeen toimintaa ja sisällöllisten tavoitteiden saavuttamista
  • käsittelee mahdolliset suunnitelmaan tulevat täsmennykset ja muutosesitykset
  • tukee, seuraa ja arvioi hankkeen edistymistä hankepäätöksen mukaisesti
  • tukee tiedottamista, levittää hankkeen tuloksia
  • seuraa rahankäyttöä hyväksytyn kustannussuunnitelman rajoissa. Ohjausryhmä ei
  • vastaa oikeudellisesti hankkeen toiminnasta, vaan vastuu on tuensaajalla.
  • käsittelee maksatushakemukset ja -päätökset sekä määrälliset seurantaraportit
  • hyväksyy hankkeen loppuraportin
  • antaa asiantuntemuksensa hankkeen käyttöön
  • toimii linkkinä sidosryhmiin, varmistaa eri osapuolten yhteistyön sujumisen ja tuo
  • näkemyksiä ja havaintoja hankkeen käyttöön
  • vastaa osaltaan hankkeen vaikuttavuudesta ja tuloksellisuudesta
  • käy viimeisessä kokouksessaan läpi hankkeen tulokset ja sopii tulosten
  • levittämisestä myös hankkeen päättymisen jälkeen

Ohjausryhmän jäsenet:

  • Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, Hämeen kauppakamari, Hämeenlinna
  • Kansanedustaja Tarja Filatov, Hämeenlinna
  • Palveluesimies Anna-Kaisa Häppölä, Hämeen TE-toimisto, Hämeenlinna
  • Riskienhallintapäällikkö Marjatta Kariniemi, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hankepalvelut
  • Lähihoitaja, sairaanhoitaja (AMK) –opiskelija, Prabhakaran Ranjith Kumar, Hämeenlinna
  • Tutkimusyksikön johtaja Martti Majuri, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu, HAMK Edu -tutkimusyksikkö
  • Merja Merasto, Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry , Helsinki
  • Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Helsinki
  • Projektisuunnittelija Botond Vereb-Dér, Hämeenlinnan kaupunki
  • Direktör, professor Sirpa Wrede, Helsingfors Universitet, Svenska social- och kommunalhögskolan – Swedish School of Social Science Centret för forskning om etniska relationer och nationalism (CEREN)
  • Projektipäällikkö, lehtori, ohjausryhmän esittelijä Anita Eskola-Kronqvist, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö
  • Projektikoordinaattori, ohjausryhmän sihteeri Elisa Tuominen, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö

Työpaketit

TYÖPAKETIT

Hanke koostui neljästä työpaketista.

Työpaketti 1 – Terveysalan osaamisvaaka

  • kriteeristö sairaanhoitajatutkinnon vastaavuuden ja ammattipätevyyden arviointiin sekä polkuja pätevöitymiseen
  • moduulipohjaiset lisäkoulutussuositukset
  • koulutusmalleja maahanmuuttotaustaisia henkilöitä opettaville tahoille arvioinnin käytänteistä

Työpaketti 2 – Osaamispolut

  • yhteiset toimintaperiaatteet osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen ammatilliseen opettajan-koulutukseen, liiketalouden alalle, tekniikan alalle sekä terveysalalle.

Työpaketti 3 – Terveysalan ammatillinen kielikoulutusmalli

  • terveysalalle ammatillisen suomen kielen kieli- ja viestintätaidon koulutuksen kehittämisen malli ammattikorkeakouluopintoihin valmentavassa koulutuksessa, sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksessa sekä työelämän organisaatioissa.

Työpaketti 4 – Verkostomainen yhteistyömalli

  • koulutusorganisaatioiden verkostomainen yhteistyömalli hankkeen tuloksien levittämiseksi valtakunnallisesti ja yhteistyön jatkuvuuden takaaminen korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden urareittien sujuvoittamiseksi, työllistymisen nopeuttamiseksi, osaamisen hyödyntämiseksi, päällekkäisen kouluttautumisen minimoimiseksi, lisä-/jatkokoulutukseen ohjaamiseksi ja suomalaiseen yhteiskuntaan osallistumisen edistämiseksi.

Tapahtumat

TAPAHTUMAT

Järjestimme aktiivisesti tapahtumia ja seminaareja niin hankeväen kesken kuin myös kutsumalla asiantuntijatahoja ja sidosryhmäläisiä mukaan. Valtakunnallisia, avoimia seminaareja järjestimme kaksi – toisen Pohjois-Suomen ja toisen, joka oli  hankkeen loppuseminaari Etelä-Suomen alueella

HANKKEEN VALTAKUNNALLINEN JA KAIKILLE AVOIN LOPPUSEMINAARI PIDETTIIN 26.4.2018 TAPAHTUMATALO BANKISSA HELSINGISSÄ

Urareitti-hankkeen satoa –
uusia malleja kielikoulutukseen, ohjaukseen ja osaamisen tunnistamiseen -seminaari

Kiitämme lämpimästi kaikkia seminaariin osallistuneita. Hankkeen sanoma kiinnostaa, ja siitä kertoo erittäin runsaslukuinen paikalle saapunut kuulijakunta, josta olemme hankkeessa kiitollisia ja iloisia.
Urareitti-hanke (ESR 2015-2018) järjesti loppuseminaarin hankkeen saavuttamista tuloksista korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa sekä sujuvien urareittien löytymisessä. Tilaisuudessa kuultiin viranomaistahojen – OPH:n ja Valviran – asiantuntijaesitykset, kahden maahan muuttaneen henkilön kokemuspuheenvuoro – toinen pätevöitymisestään suomalaiseksi sairaanhoitajaksi ja kätilöksi, ja toinen omasta urapolustaan Tays:in sairaanhoitajaksi ja monikulttuurisen hoitotyön asiantuntijaksi. Hankkeen tuloksia esiteltiin laajasti hanketoimijoiden esitysten kautta sekä tuloksista kootun maahan muuttaneen henkilön hyvää urapolkua kuvaavan sähköisen esityksen kautta.

Seminaariohjelma:
Ohjelma Urareitti-hankkeen loppuseminaari 26.4.2018

Seminaariesitykset:

Carita Blomqvist OPH – Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen

Maarit Mikkonen Valvira – Ulkomailla koulutuksen saaneen sairaanhoitajan laillistamisprosessi

Saynur Soramies Tays – koulutuksen ja osaamisen merkitys maahan muuttajan integroitumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan

Esitykset hankkeen tuloksista:

Kansanopistot ja minäpystyvyyden tukeminen korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden urapoluilla – Leena Naskali Sirkka Salvi

Liiketalouden alan kielitesti osana “Uraohjukset”-kielikoulutusta – Marja-Liisa Saunela

Suomalaisen työelämän osaaja -korkeakouludiplomi maahan muuttaneen korkeasti koulutetun henkilön opintopolkuna – Anne Mäntysaari

Korkeakouludiplomimalli – Anne Mäntysaari

Opettajaksi Suomeen aiempaa kokemusta tunnistaen ja uutta oppien – Ammatilliset opettajakorkeakoulut Harri Keurulainen, Alla Lemechkova-Toivonen, Päivi Pynnönen

Terveysalalla työskentelevien näkemyksiä maahanmuuttajasairaanhoitajien ohjauksesta ja perehdytyksestä – Jari Helminen ja Minna Lehikoinen

Sairaanhoitajien kokemukset työelämän kieli- ja viestintäkoulutuksesta – Johanna Granlund ja Henni Laitala

Lisää hankkeen tuloksia (artikkeleja, videoita) löytyy kohdasta “Hankkeen tulokset”.

**********************************************

AIEMPIA HANKKEEN TAPAHTUMIA:

Urareitti-hankkeen Työpaketit “Terveysalan osaamisvaaka” ja “Terveysalan ammatillinen kielikoulutusmalli” järjestivät

Terveysalan ammatillinen osaaminen ja kielitaito -seminaarin Turun ammattikorkeakoulussa maanantaina 11.12.2017 klo 9.30 – 15.30

Tilaisuuden pääteemoja olivat maahanmuuttajasairaanhoitajien moduulirakenteinen täydennyskoulutus sekä sairaanhoitajaopiskelijoiden ammatillinen suomen kielen taito ja sen kehittyminen. Seminaarissa kuultiin sekä asiantuntijoiden että maahanmuuttajasairaanhoitajien ja -opiskelijoiden puheenvuoroja.

Seminaariohjelma 11.12.2017

Seminaarin esitykset:

Sairaanhoitajien moduulirakenteinen täydennyskoulutus – SOTE-silta
Esitys Raija Sairanen ja Mervi Takaeilola

Terveydenhuoltoalan maahanmuuttajat työelämässä
Esitys Sari Koivuniemi

Ammatillinen suomi toisena kielenä -koulutus moduulirakenteisessa täydennyskoulutuksessa
Esitys Sirpa Rajala ja Mervi Takaeilola

Kansainvälisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ammatillinen suomen kielen taito ja sen kehittyminen työharjoitteluissa
Esitys Aija Virtanen

Lisätietoja seminaarista antaa: Tiina Hirard, Turun ammattikorkeakoulu
[email protected], puhelin 044 9074992

**********************************************

Urareitti-hanketoimijoiden yhteinen Workshop-päivä nro 3 pidettiin ti 3.10.2017 klo 9-16 Tampereella

Ohjelmassa oli myös OSSI – Osaaminen esiin -hankkeen esittely. Linkki hankkeen sivuille löytyy ohjelmasta.

Ohjelma 3.10.2017 Workshop-päivä

**********************************************

Valtakunnallinen, kaikille avoin seminaari Pohjois-Suomen alueella pidettiin ke 26.4.2017 Oulussa

“Osaamiskato vai osaamissato –
korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden urareitit” -seminaari

Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille. Ohjelman keskiössä olivat hankkeen työpakettien tähän mennessä saavuttamat tulokset korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta sekä sujuvista urareiteistä. Tilaisuudessa kuultiin lisäksi asiantuntijaesityksiä, maahan muuttaneiden urapoluista heidän itsensä kertomina sekä työelämän edustajan terveiset.

Oheisesta ohjelmasta löytyvät esitysten otsikot ja esiintyjät. Alla lisäksi linkki esitysten videoihin ja esitysaineistot.

Ohjelma 26.4.2017

Linkki esitysten videoihin:

Seminaariesitysten videot

Esitysaineistot:

Maahan muuttaneen sairaanhoitajan pätevöitymisen malli Ruotsissa – Esitys EijaJumisko

TP1 Osaamisvaaka terveysalalle – Esitys Raija Sairanen ja Mervi Takaeilola

TP1 – Työelämän edustajan esitys Heidi Rosberg-Malinen

TP2 Osaamispolut/Liiketalous – Ohjaus kotoutumiskoulutuksissa – Esitys Marja-Liisa Saunela

TP2 Osaamispolut/Liiketalous – linkki Uraohjukset-kielikoulutuksen nettisivustolle

TP2 Osaamispolut/Liiketalous – linkki Uraohjukset kielikoulutuksen Roolipelin videoon

TP2 Osaamispolut/Liiketalous – Korkeakouludiplomi 60 op – Esitys Ani Lietonen, Anne Mäntysaari, Leena Naskali ja Sirkka Salvi

TP3 Terveysalan ammatillinen kielikoulutusmalli – Esitys Tiina Hirard

TP3 – Artikkeli, johon FT, S2-asiantuntija Marja Seilosen esitys pohjautuu

**********************************************

Urareitti-hankkeen Työpaketti 3:sen (Terveysalan ammatillinen kielikoulutusmalli) kieli- ja viestintäkoulutuksen kehittäjät järjestivät kaikille kiinnostuneille avoimen “Ammatillinen suomen kieli- ja viestintä-taito terveysalalla” -iltapäiväseminaarin 30.5.2017 Laurea-ammattikorkeakoulussa Vantaalla.

Tilaisuuden teemana oli ammatillisen suomen kielen oppiminen terveysalalla niin korkeakouluopintoihin valmentavassa koulutuksessa kuin työelämässäkin. Kuultiin tuoretta tietoa asiantuntijoilta sekä maahanmuuttajopiskelijoiden puheenvuoroja.

Koko hankkeen puolesta kiitämme lämpimästi kaikkia seminaariin osallistuneita. Hankkeelle on tärkeätä saada saavutetut tulokset julkisuuteen ja herättää keskustelua niistä.

Ohjelma Iltapäiväseminaari 30.5.2017

Esitykset:

Kieli- ja viestintäkoulutus korkeasti koulutetun maahanmuuttajan urareitillä
Tiina Hirard, Turun ammattikorkeakoulu

Maahanmuuttajien koulutustarpeet osana korkeakoulujen kansainvälistymistä
Kaisu-Maria Piiroinen, OKM

Ammatillisten sisältöjen ja kielenopetuksen integrointi AMK-valmentavassa koulutuksessa
Marja Tanskanen ja Marja-Leena Piispanen, Laurea-ammattikorkekoulu

Vuorovaikutus sairaanhoitajan työvälineenä ja kielenoppimisympäristönä
Inkeri Lehtimaja ja Salla Kurhila, Helsingin yliopisto

Kieli- ja viestintäkoulutus terveysalan työpaikalla – mitä siellä oikein tapahtuu?
Kristiina Kuparinen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätietoja antaa: lehtori Kristiina Kuparinen, Laurea-ammattikorkeakoulu
[email protected], puhelin 040 672 2359

Aamupäivällä 30.5.201 7 pidettiin Urareitti-hanketoimijoiden yhteinen Workshop nro 2 Laureassa.

Toimijoiden workshop 30.5.2017 ohjelma

**********************************************

Urareitti-hanketoimijoiden, kutsuttujen asiantuntijoiden ja sidosryhmäläisten yhteinen Workshop-päivä nro 1 pidettiin 5.10.2016 Tampereella

Workshop-päivän Ohjelma 5.10.2016

Aamupäivän esitykset:
Esitys Merja Merasto
Esitys Riitta Metsänen
Esitys Leenakaija Lehto Osaamispolut Arviointityökalu
Esitys Botond Vereb-der

Työpaketti 3:sen “Terveysalan ammatillinen kielikoulutusmalli” workshopin toteutus:
Miksi tätä ei ole aina tehty näin?” -iltapäiväseminaari 5.10.2016

Seminaarin teemoja olivat ammatillisen viestinnän arviointi sekä ammatillisen kielen ja viestinnän oppiminen työssä, erityisesti hoitoalalla. Key note -puhujana oli
FT Minna Suni Jyväskylän yliopistosta.

Iltapäiväseminaarin ohjelma 5.10.2016.pdf
Lisätietoja antaa: Marja Oksanen, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu, [email protected], puhelin 040 800 4272.

**********************************************

Urareitti-hanketoimijoiden yhteiset ajankohtaisseminaarit saavutetuista tuloksista:

23.11.2016 Hämeenlinnassa

Seminaariohjelma 23.11.2016

30.5.2016 Tampereella

Seminaariohjelma 30.5.2016

Ohjelma_Tervetuloa työelämään_27.8.19

Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Hankkeen valtakunnallinen ja kaikille avoin loppuseminaari pidettiin 26.4.2018 Tapahtumatalo Bankissa Helsingissä

“Urareitti-hankkeen satoa –
uusia malleja kielikoulutukseen, ohjaukseen ja osaamisen tunnistamiseen”

Kiitämme lämpimästi kaikkia seminaariin osallistuneita. Hankkeen sanoma kiinnostaa, ja siitä kertoo erittäin runsaslukuinen paikalle saapunut kuulijakunta, josta olemme hankkeessa kiitollisia ja iloisia.
Urareitti-hanke (ESR 2015-2018) järjesti loppuseminaarin hankkeen saavuttamista tuloksista korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa sekä sujuvien urareittien löytymisessä.

Tilaisuudessa kuultiin viranomaistahojen – OPH:n ja Valviran – asiantuntijaesitykset, kahden maahan muuttaneen henkilön kokemuspuheenvuoro – toinen pätevöitymisestään suomalaiseksi sairaanhoitajaksi ja kätilöksi, ja toinen omasta urapolustaan Tays:in sairaanhoitajaksi ja monikulttuurisen hoitotyön asiantuntijaksi. Hankkeen tuloksia esiteltiin laajasti hanketoimijoiden esitysten kautta sekä tuloksista kootun maahan muuttaneen henkilön hyvää urapolkua kuvaavan sähköisen esityksen kautta.

Seminaariohjelma:
Ohjelma Urareitti-hankkeen loppuseminaari 26.4.2018

Seminaariesitykset:

Carita Blomqvist OPH – Osaamisen tunnistaminen ulkomaisten tutkintojen rinnastamisprosessissa

Maarit Mikkonen Valvira – Ulkomailla koulutuksen saaneen sairaanhoitajan laillistamisprosessi

Saynur Soramies Tays – koulutuksen ja osaamisen merkitys maahan muuttajan integroitumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan

Esitykset hankkeen tuloksista:

Kansanopistot ja minäpystyvyyden tukeminen korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden urapolulla – Leena Naskali ja Sirkka Salvi

Liiketalouden alan kielitesti osana “Uraohjukset”-kielikoulutusta – Marja-Liisa Saunela

Suomalaisen työelämän osaaja -korkeakouludiplomi maahan muuttaneen korkeasti koulutetun henkilön opintopolkuna – Anne Mäntysaari

Korkeakouludiplomimalli

Opettajaksi Suomeen aiempaa kokemusta tunnistaen ja uutta oppien – Ammatilliset opettajakorkeakoulut Harri Keurulainen, Alla Lemechkova-Toivonen, Päivi Pynnönen

Terveysalalla työskentelevien näkemyksiä maahanmuuttajasairaanhoitajien ohjauksesta ja perehdytyksestä – Jari Helminen ja Minna Lehikoinen

Työelämän kieli- ja viestintäkoulutus – Johanna Granlund ja Henni Laitala

Lisää hankkeen tuloksia (artikkeleja, videoita) löytyy kohdasta “Hankkeen tulokset”.

**************************************************

Urareitti oli mukana AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivillä29.11.2017. Päivät järjestettiin EAPRIL-konferenssin (29.11.-1.12.2017) yhteydessä HAMK Korkeakoulukeskuksessa Hämeenlinnassa.

Osaamispolut-työpaketin Tekniikan alan ja Liiketalouden alan ryhmillä oli molemmilla esitys.

Tekniikan alan esitys: 
Osaamispolut – digitaalinen itsearviointiväline osaamisen tunnistamiseen rakennusalalla
Rakennusinsinöörin aiemmin hankitun osaamisen digitaalinen itsearviointiväline

Liiketalouden alan esitys:
Roolipelit kieltenopetuksessa 
Video: Erilaisten roolipelimallien aiheet ja niiden esittely

Asiantuntijamme kentällä:
Hanke osallistuo aktiivisesti seminaareihin ja tapahtumiin, joissa teemana olivat korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden urapolut, työllistyminen ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan.

​Urareitti-hanke oli vahvasti mukana Tampereen yliopiston järjestämässä “Kansainvälistyvä sosiaali- ja terveydenhuolto” -konferenssissa 25.-26.4.2016:

“Ulkomailla hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen” -paneeliin osallistuivat hankkeen projektipäällikkö, lehtori Anita Eskola-Kroqvist HAMKista, projektivastaava, dosentti Kaija Matinheikki-Kokko Metropoliasta ja projektivastaava, lehtori Raija Sairanen Turun ammattikorkeakoulusta.

“Kielitaito kansainvälistyvän hoitotyön haasteena” -paneeliin osallistui hankkeen asiantuntija, lehtori Marja Oksanen TAMKista.

“Ulkomaalaistaustaisten integroituminen sosiaali- ja terveysalan työyhteisöihin” -paneeliin osallistui hankkeen ohjausryhmän jäsen, dosentti Sirpa Wrede Helsingin yliopistosta.

Konferenssin www-sivuille: Kansainvälistyvä sosiaali- ja terveydenhuolto 25.-26.4.2016.

Ohjelma: Kansainvälistyvä sosiaali- ja terveydenhuolto 25042016

Hankkeen tulokset

HANKKEEN TULOKSET

URAREITTI-hanke korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden asialla

Hanke on päättynyt 30.9.2018 ja tulokset on julkaistu artikkelikokoelmassa, e-julkaisussa: Urareitti-hankkeen satoa – Uusia malleja korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien kielikoulutukseen, ohjaukseen ja osaamisen tunnistamiseen

Artikkeleissa tarkastellaan hankkeessa kehitettyjä koulutusmalleja korkeasti koulutettujen maahan muuttaneiden osaamisen kehittämiseksi ja näkemyksiä heidän osaamisestaan, sekä keinoja ja välineitä ohjaukseen ja osaamisen tunnistamiseen.

Hankkeen kehittämistyö keskittyi

  • maahan muuttaneiden sairaanhoitajien pätevöitymisprosessiin 
  • osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen tekniikan, terveyden ja liiketalouden alalla sekä ammatillisessa opettajakoulutuksessa
  • terveysalan ammatilliseen kielikoulutukseen.

Hankkeen konkreettiset tulokset:

Maahanmuuttajasairaanhoitajien täydennyskoulutusmalli, jolla sujuvoitetaan ammattioikeuden laillistamista. Moduulirakenteinen malli perustuu joustavuuteen ja yksilöllistämiseen tunnistamalla ja tunnustamalla kunkin sairaanhoitajan aiempaa osaamista.

Suomalaisen työelämän osaaja -korkeakouludiplomimalli, jonka tavoitteena on suomen kielen ammatillisen kielitaidon, suomalaisen työelämän tuntemuksen ja työnhakutaitojen kehittäminen sekä ammatin vaatiman osaamisen täydentäminen ja syventäminen.

Rakennustekniikan alan digitaalinen itsearviointityökalu, jonka avulla maahanmuuttaja voi arvioida osaamistaan suhteessa suomalaisiin rakennusinsinöörin osaamisvaatimuksiin. Työkalua voivat hyödyntää maahanmuuttajien lisäksi myös viranomaiset, korkeakoulut ja työnantajat.

Roolipeleihin perustuva kielikoulutusmalli, jossa korostuvat pelillisyys, kielen oppiminen autenttisissa tilanteissa, yksilöllinen palaute sekä läheinen yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa. Malli on kehitetty liiketalouden alalle, mutta sitä voidaan hyödyntää muillakin aloilla.

Työelämän kieli- ja viestintäkoulutusmalli työelämässä toimiville maahanmuuttajasairaanhoitajille. Malli perustuu yksilölähtöisyyteen ja siihen, että ammatillisia kieli- ja viestintätaitoja kehitetään yhteisöllisesti todellisissa työtilanteissa.

Koko syntynyt tulosaineisto

(e-julkaisun artikkelit, lehtiartikkeleja, haastatteluvideoita, malleja, esitteitä, benchmarking-linkkejä)
on koottu Urapolku-kuvaan eri tulosteemojen alle. Urapolku kuvaa korkeasti koulutetun maahan muuttaneen polun kotoutumiskoulutuksesta työelämään.

Urapolku

Urapolun sisältämä aineisto tässä kootusti teemoittain:

MINÄPYSTYVYYDEN TUKEMINEN

Artikkeli; Naskali, Salvi
Artikkeli: Kansanopistot ja minäpystyvyyden tukeminen

Artikkeli; Pietiläinen
Artikkeli: Identiteettipääoma

DIGITAALINEN ITSEARVIOINTIVÄLINE

Artikkeli; Lehto, Eskola-Kronqvist, Hakala
Artikkeli: Oman osaamisen peili

Rakennusinsinöörin aiemmin hankitun osaamisen digitaalinen itsearviointiväline

URAOHJUKSET-KIELIKOULUTUS LIIKETALOUDEN OPISKELIJOILLE

Artikkeli; Åhman-Nylund, Nylund, Saunela
Artikkeli: Roolipeleihin perustuva kielikoulutusmalli korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille

Roolipelimallin sivusto liiketalouden alan opiskelijoille. Sivusto esittelee mallin, tehtävät ja tavoitteet www.uraohjukset.fi

Artikkeli; Maria Åhman-Nylund, Centria-ammattikorkeakoulu. 2017.
Artikkeli: Uraohjukset. Liiketalouden alan kielikoulutus korkeasti koulutetuille ja motivoituneille maahanmuuttajille
Ilmestynyt julkaisussa Mikä saa meidät innostumaan? Motivaatio korkeakouluopetuksessa
Lena Segler-Heikkilä ja Juha T. Hakala (toim.). Centria. Puheenvuoroja, 12.
Artikkeli löytyy julkaisun sivuilta 112-119.

Video: Erilaisten roolipelimallien aiheet ja niiden esittely

Suomen kielen testiaineisto liiketalouden alan maahan muuttaneille:
Kyselylomake Opiskelijan taustatiedot, Kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien korkeakoulutaustaisten opiskelijoiden urasuunnitelmia

Opiskelijoiden taustatietojen haastattelukyselyn yhteenveto

Opiskelijoiden taustatietojen haastattelukyselyn tarkempi analyysi – taustatietoja, toteutustapa, teemat, tuloksia, pohdintaa

Video: Korkeasti koulutettujen maahan muuttajien haastattelu kyselylomakkeen täytön jälkeen

Verkkokoulutus liiketalouden opiskelijoille – boostia ammatillisiin opintoihin ja rohkeutta puhumiseen

Artikkeli; Centria Bulletin -verkkolehdessä Urareitin tuloksista ja jatkosuunnitelmista liiketalouden alan korkeakouludiplomimallin ja kielikoulutusmallin osalta
Kirjoittanut Maria Åhman-Nylund, Centria
Lehtiartikkeli tuloksista Centria Bulletin -verkkolehdessä

DIPLOMIMALLI LIIKETALOUDEN JA TEKNIIKAN ALOJEN OPISKELIJOILLE

Artikkeli; Alila, Hiitelä, Kolu, Mäntysaari
Artikkeli: Suomalaisen työelämän osaaja -korkeakouludiplomi

Esite: Suorita “Suomalaisen työelämän osaaja” -korkeakouludiplomi (60 op) JAMKissa

Opiskeluvalmiuksien alkukartoituslomake korkeakouludiplomia suorittamaan hakeville

Artikkeli; Parkkonen, Helander
Artikkeli: Uusia keinoja korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseen

Artikkeli; Eskola-Kronqvist, Helander, Parkkonen
Artikkeli: Korkeasti koulutettujen maahan muuttajien AHOT-prosessit vaihtelevat

KORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS

Artikkeli; Eskola-Kronqvist, Hirard
Artikkeli: Valmentava koulutus vie maahan muuttanutta elämässä eteenpäin

Artikkeli; Hirard, Takaeilola
Artikkeli: Uudistuva opettajuus – yksi innovaatiopedagogiikan kulmakivi

Artikkeli; Piispanen, Tanskanen
Artikkeli: Valmentava koulutus on kielen ja ammattialan oppimisen yhteispeliä

AMMATILLISEN OPETTAJAN OSAAMINEN JA KOULUTUS

Artikkeli; Keurulainen, Lemechkova-Toivonen, Pynnönen
Artikkeli: Opettajaksi Suomeen – aiemman osaamisen tunnistamista ja uuden oppimista

Suositukset maahan muuttaneen ammatillisen opettajan koulutuksesta

Artikkeli; Kaija Matinheikki-Kokko
Artikkeli: Ammatillisen opettajan osaaminen täydennyskoulutuksessa

SAIRAANHOITAJIEN NÄKEMYKSIÄ AMMATILLISESTA OSAAMISESTA JA KIELITAIDOSTA 

Artikkeli; Nylund, Sairanen
Maahan muuttaneiden sairaanhoitajien näkemyksiä ura- ja koulutuspoluistaan sekä sairaanhoitajan ammatillisesta osaamisesta Suomessa
Artikkeli: “Ei onnistu ilman laillistusta ja rekisteröintiä”

Artikkeli; Karhia, Partanen-Rytilahti
Artikkeli: Maahanmuuttajasairaanhoitajien näkemyksiä ammattitaidostaan pätevöitymiskoulutuksen loppuvaiheessa

Artikkeli; Rinne, Vesaluoma
Artikkeli: “Kaikki ovet aukeavat” – kokemuksia sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksesta

Artikkeli; Granlund, Laitala
Artikkeli: Kieli keskiössä

SAIRAANHOITAJIEN OSAAMISEN ARVIOINTI

Artikkeli; Sirkka Saranki-Rantakokko
Artikkeli: EU- tai ETA-maiden ulkopuolelta tulevien sairaanhoitajien osaamisen arviointi ammattikorkeakouluissa

Artikkeli; Ezeonodo, Rimpioja, Lehtinen
Artikkeli: EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien sairaanhoitajien osaamisen alkukartoitus

Artikkeli; Ezeonodo, Rimpioja, Matinheikki-Kokko
Artikkeli: Sairaanhoitajan osaamisen dokumentteihin perustuva arviointi

Artikkeli; Lehtinen, Ezeonodo
Artikkeli: Pätevöitymiskoulutukseen hakevien maahanmuuttajasairaanhoitajien kielitaidon kartoitus

SAIRAANHOITAJIEN MODUULIRAKENTEINEN TÄYDENNYSKOULUTUS

Artikkeli; Sairanen, Takaeilola
Artikkeli: Moduulirakenteinen täydennyskoulutusmalli maahan muuttaneille sairaanhoitajille

Artikkeli; Rajala, Takaeilola
Artikkeli: Ammatillisen kielitaidon kehittyminen maahanmuuttajasairaanhoitajien
pätevöitymiskoulutuksessa

Artikkeli; Takaeilola, Rajala, Sairanen
Artikkeli: Suositukset ammatillisesta suomi toisena kielenä -opetuksesta moduulirakenteisessa sairaanhoitajien täydennyskoulutuksessa

Artikkeli; Alavuokila, Sairanen
Artikkeli: Sairaanhoitajan ammatilliset osaamisvaatimukset maahanmuuttajasairaanhoitajien täydennyskoulutuksen kehittämisessä

Artikkeli; Rinne, Vesaluoma
Artikkeli: Lääkehoitomoduuli osana maahanmuuttajasairaanhoitajien täydennyskoulutusta

Video: Opettajan ydinosaaminen ulkomailla kouluttautuneiden sairaanhoitajien
täydennyskoulutuksessa

Video: Maahan muuttaneen sairaanhoitajan urapolku

BENCHMARKING – NÄIN MUUALLA
koonnut Raija Sairanen, Turun ammattikorkeakoulu

RUOTSI
Matkakertomus vierailusta Karoliiniseen Instituuttiin Tukholmassa 9.10.2017
Program 9 October 2017 Karolinska Institutet, KI, Stockholm
KI, Eva Broberger: Complementary programme for nurses from outside the EU/EES and Switzerland (.pdf)
KI, Linda Sturesson: Utvärdering och uppföljning: Komplette-ringsutbildningen jne.
Jumisko: Maahan muuttaneen sairaanhoitajan pätevöityminen Ruotsissa (.pdf)
https://legitimation.socialstyrelsen.se/sv/utbildad-utanfor-eu-och-ees/sjukskoterska

ENGLANTI
Raija Sairanen: Miten muualla? Benchmarking-esimerkit
https://www.nmc.org.uk/registration/joining-the-register/trained-outside-the-eueea/

SAKSA
Maahanmuuttajasairaanhoitajien ahotointi Saksassa (.pdf)
Raija Sairanen: Miten muualla? Benchmarking-esimerkit
https://daa-hannover.de/
https://www.anerkennung-in-deutschland.de/html/de/ausbildungsberufe.php

KANADA
Kanada, sairaanhoitajan itsearviointityökalu

AUSTRALIA
Internationally qualified nurses and midwives

NARIC – tutkintotodistusten tunnustamisen kansalliset keskukset
http://ec.europa.eu/education/resources/national-academic-recognition-centres_fi

OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ

Artikkeli; Pesonen, Hakala
Artikkeli: Työnantajien haasteet korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistämisessä

Videohaastattelussa korkeasti koulutettu maahan muuttanut kertoo kokemuksistaan opiskelusta, työnhausta ja maahan muuttajille kohdistetuista tukitoimista:
Video: Korkeasti koulutetun maahan muuttajan haastattelu

Artikkeli; Helminen, Karhia, Partanen-Rytilahti
Artikkeli: Maahanmuuttajasairaanhoitajien näkemyksiä suomalaisista työyhteisöistä

TYÖELÄMÄN VIESTINTÄ- JA KIELIKOULUTUS 

Artikkeli; Oksanen
Artikkeli: Sairaanhoitajien suomesta sutjakampaa – Urareitti auttaa

Artikkeli; Rajala, Hakala, Kuparinen
Artikkeli: Taipumusta tarvitaan sairaanhoitajan urareitin jokaisessa vaiheessa

Artikkeli; Kuparinen
Artikkeli: Keeping up with the nurses – on-the-job language coaching of health care professionals of immigrant background

Artikkeli; Kuparinen
Artikkeli: Mikä muuttui, kun sairaanhoitajien kielikoulutus siirtyi luokasta työpaikalle?

Artikkeli; Kuparinen, Rajala, Laitala, Granlund
Artikkeli: Olen saanut hyvää potkua sinusta – yksilölähtöinen ja ammatillinen suomen kielen koulutus sairaanhoitajan työssä

Hirard, Kuparinen, Laitala, Rajala
Opas ja työkirja ammatillisen kieli- ja viestintäkoulutuksen järjestämiseksi ja toteuttamiseksi työpaikoilla:
Suomea opitaan työssä -opas

Julkaisut

JULKAISUT

Tällä sivulle on listattu hanketoimijoiden kirjoittamat asiantuntija-artikkelit hankkeen tuloksista samoin kuin katsaukset hankesisältöä peilaavista ajankohtaisista ilmiöistä. Julkaisukanava on mainittu artikkelin kohdalla.

Kristiina Kuparinen, Laurea-ammattikorkeakoulu. 2017.
Artikkeli Mikä muuttui, kun sairaanhoitajien kielikoulutus siirtyi luokasta työpaikalle?
Julkaistu Laurean julkaisusarjassa Laurea Julkaisut I Laurea Publications joulukuussa 2017.

Marja Tanskanen ja Marja-Leena Piispanen, Laurea-ammattikorkeakoulu. 2017.
Artikkeli Valmentava koulutus on kielen ja ammattialan oppimisen yhteispeliä 
Julkaistu Laurean julkaisusarjassa Laurea Julkaisut I Laurea Publications joulukuussa 2017.

Kristiina Kuparinen, Laurea-ammattikorkeakoulu. 2017.
Artikkeli Keeping up with the nurses – on-the-job language coaching of health care professionals of immigrant background 
Julkaistu ICERI-konferenssijulkaisussa marraskuussa 2017.
ICERI2017 – International Conference of Education, Research and Innovation. 16th-18th November 2017, Seville, Spain

Anita Eskola-Kronqvist, Jaakko Helander, Vesa Parkkonen, HAMK. 2017. Artikkeli Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien AHOT-prosessit vaihtelevat 
Julkaistu Hämeen ammattikorkeakoulun verkkosivuilla, HAMK Unlimited open access -julkaisuportaalissa marraskuussa 2017.

Maria Åhman-Nylund, Centria-ammattikorkeakoulu. 2017.
Artikkelin nimi: Uraohjukset. Liiketalouden alan kielikoulutus korkeasti koulutetuille ja motivoituneille maahanmuuttajille
Ilmestynyt julkaisussa Mikä saa meidät innostumaan? Motivaatio korkeakouluopetuksessa
Lena Segler-Heikkilä ja Juha T. Hakala (toim.). Centria. Puheenvuoroja, 12. Artikkeli löytyy julkaisun sivuilta 112-119.

Julkaisu Mikä saa meidät innostumaan? Motivaatio korkeakouluopetuksessa

Sirpa Rajala & Mervi Takaeilola, Turun ammattikorkeakoulu. 2017.
Artikkeli Ammatillisen kielitaidon kehittyminen sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksessa 
Julkaistu Kieli, koulutus ja yhteiskunta -verkkolehdessä lokakuussa 2017  http://www.kieliverkosto.fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-lokakuu-2017/

Tiina Hirard ja Mervi Takaeilola. 2017, Turun ammattikorkeakoulu. 2017. Artikkeli Uudistuva opettajuus – yksi innovaatiopedagogiikan kulmakivi 
Julkaistu AMK-lehdessä (AMK-lehti / UAS journal – Journal of Finnish Universities of Applied Sciences) lokakuussa 2017  https://uasjournal.fi/

Vesa Parkkonen & Jaakko Helander, Hämeen ammattikorkeakoulu. 2017.
Artikkeli  Uusia keinoja korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseen 
Julkaistu Hämeen ammattikorkeakoulun verkkosivuilla, HAMK Unlimited open access -julkaisuportaalissa elokuussa 2017.

Sirpa Rajala (Turun amk), Ella Hakala (Tampereen amk) ja
Kristiina Kuparinen (Laurea-amk). 2017.
Artikkeli Taipumusta tarvitaan sairaanhoitajan urareitin jokaisessa vaiheessa 
Julkaistu Suomenopettajat-lehdessä, nro 2/2017. Lehti on Suomi toisena kielenä (S2) -opettajat ry:n jäsenlehti.

Tiina Hirard (Turun amk) & Anita Eskola-Kronqvist (Hämeen amk). 2016.
Artikkeli Valmentava koulutus vie maahan muuttanutta elämässä eteenpäin 
Julkaistu Hämeen ammattikorkeakoulun verkkosivuilla, HAMK Unlimited open access -julkaisuportaalissa marraskuussa 2016.

Marja Oksanen, FM, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu. 2016.
Artikkeli Sairaanhoitajien suomesta sutjakampaa – Urareitti auttaa 
Julkaistu Terveysalan ammattilehdessä Terveys&Talous, nro 5/2016

Saranki-Rantakokko Sirkka&Pietiläinen Hannele, Lapin ammattikorkeakoulu. 2016.
Artikkelin nimi: Tulevaisuushaasteita URAREITILTÄ
Ilmestynyt julkaisussa Lappilaisen hoitotyön osaamiseen voimaa Lapin AMKin strategiasta
Raija Seppänen (toim.). LAPIN AMKIN JULKAISUJA. Sarja B. Raportit ja selvitykset 14/2016. Artikkeli löytyy julkaisun sivulta 175-

Julkaisu Lappilaisen hoitotyön osaamiseen voimaa Lapin AMKin strategiasta

Riikka Tuominen sh, Th TtM, lehtori ja
Minna Partanen-Rytilahti sh, TtM, lehtori, Diakonia ammattikorkeakoul. 2016.
Artikkeli Maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjausta kehitetään 
Julkaistu Helsingin kaupungin nettisivuilla kesäkuussa 2016.

Yhteystiedot

Anita Eskola-Kronqvist