Hyppää sisältöön

DataMill

Kestävää datan hallintaa yrityksille kaupunkirakenteessa

Hankkeen tiedot

HankeDataMill – kestävää datan hallintaa yrityksille kaupunkirakenteessa
Kesto1.9.2024 – 31.12.2026
ToteuttajatHämeen ammattikorkeakoulu Oy
RahoittajatEuroopan Unionin osarahoittama,
Hämeen liitto, Riihimäen kaupunki, Hämeenlinnan kaupunki, Forssan kaupunki
Budjettin. 350 000 €

DataMill-hankkeen tavoitteena on hyödyntää eri lähteistä kerättävää kaupunkidataa entistä tehokkaammin ja laadukkaammin. Hankkeen keskiössä on luoda tekninen perusta, joka mahdollistaa kaupunkirakenteista ja yrityksistä saatavan ajantasaisen ja historiallisen datan yhdistämisen sekä AI-avusteisen jalostamisen eri käyttäjäryhmien tarpeisiin.

Datan parempi saatavuus ja käytettävyys avaa uusia mahdollisuuksia tietointensiiviselle PK-yritystoiminnalle, palveluille, tutkimukselle, koulutukselle sekä kaupunkiorganisaatioiden kehittämiselle ja päätöksenteolle. Kaikkien Suomen kaupunkien, kuten myös DataMill-hankekumppanien Riihimäen, Hämeenlinnan ja Forssan sekä yritysten tuottamaa dataa voidaan hyödyntää olosuhdeseurannassa, suunnittelussa sekä ennakoinnin ja päätöksenteon tukena. Tämä data on myös ratkaisevaa palvelujen, infrastruktuurin ja liiketoimintaympäristön vetovoimaisuuden kehittämisessä. Yhteisen tiedonhallintajärjestelmän avulla voidaan luoda alueellinen palvelualusta ja tilannekuva, liittää kansalliset datavirrat osaksi alueellista data-avaruutta ja tehostaa yritysten ja kuntien toimialayksiköiden toimintaa. Tämä rakentaa parempia palveluita ja lisää kaupunkien vetovoimaisuutta ennakoiden tulevaa kehitystä.

Kohderyhmä

Hankkeen tärkeintä kohderyhmää ovat yritykset, jotka hyödyntävät kaupunkirakenteen dataa, tuottavat palveluita kaupungeille sekä tuottavat dataa muille dataa hyödyntäville yrityksille ja julkisille toimijoille. Lisäksi olennaisena osapuolena ovat myös kaupungit, jotka tuottavat ja hyödyntävät dataa toimintansa ja palveluidensa kehittämiseen.

Toiminta-alue

Hanke toimii maakunnallisesti Kanta-Hämeen alueella sekä kunnallisesti Riihimäen, Forssan ja Hämeenlinnan alueilla.

Toimenpiteet

Hankkeessa toteutetaan yritys- ja käyttäjälähtöisiä pilotointeja, kehitetään dashboard-käyttöliittymiä ja kerätään dataa, jotka tukevat uusien työmenetelmien kokeilua ja käyttöönottoa julkisella ja yksityisellä sektorilla. Pilotoinneissa hyödynnetään uusia ICT- ja AI-teknologioita sekä tehokkaita tietoliikenneverkkoja, mikä mahdollistaa uuden sukupolven datapohjaisten palveluiden kehittämisen niin yrityksille kuin kaupunkilaisille ja kaupungin toimialayksiköille. Lisäksi tehdään ensimmäisiä keinoälyn ja Riihimäen kaupungin digitaalisen kaksosen kokeiluja hyödyntämällä kaupunkirakenteesta saatavaa dataa.

Näiden pilottien avulla löydetään uusia kehitys- ja hyödyntämismahdollisuuksia sekä tunnistetaan mahdollisia sudenkuoppia. Saadut tulokset toimivat pohjana suunnitelmille, joiden avulla Riihimäellä toimiviksi todettuja ratkaisuja voidaan skaalata Hämeenlinnaan, Forssaan ja mahdollisesti laajemmin myöhemmin.

Koostettua tietoa hankkeesta

Päivitämme osiota hankkeen edetessä.

Hankkeen aloitustiedote 3.10.2024

Menneet:

DataMill-hanke on nähtävillä HAMK:n korkeakoulukeskuksen Teknologiapäivässä 17.9.2024 klo 13-17!

Yhteystiedot

Projektipäällikkö: Essi Isohanni

Asiantuntijat: Atte Partanen, Heikki Ruohomaa

Projektikoordinaattori: Sonja Kedonperä

Seuraa meitä somessa!

Tutustu tutkimuksemme somekanaviin:

HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoitettu mustalla tekstillä. Vieressä HAMKin symboli