Opetusalan ammattilaiseksi tekoälyn aikakaudella – suuntaviivoja ja ideoita ITK-konferenssista

ITK-konferenssi on Suomen suurin digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma. Se järjestetään Tampere-talossa 23.–25. huhtikuuta 2025. Luvassa on yli 200 esityksen monipuolinen kattaus, ja yhtenä keskeisenä teemana on tekoälyn käyttö opetuksessa.
Lähdin suorittamaan ammatillisen opettajan opintoja mielenkiintoiseen aikaan. Sekä ammatillisessa ympäristössä, että vapaa-ajalla on kuluneen talven aikana kohistu tekoälystä ja sen monista mahdollisuuksista. Mutta mitä tekoälyn hyödyntäminen oppimisessa tarkoittaa käytännössä opettajan arjessa?
Tekoälyn tuominen opetukseen ei ole pelkkä tekninen kysymys, vaan se edellyttää opettajalta pedagogista pohdintaa ja perustelua. Teknologian, myös tekoälyn, tarkoituksena on tukea oppimista ja toimia työvälineenä opettajan työssä. Olen viimeisen neljän kuukauden aikana ottanut syväsukelluksen tekoälyn maailmaan osana ammatillisen opettajan opintoja ja pyrkinyt löytämään itselleni parhaat tavat hyödyntää tekoälyä opetustyössä.
Tekoälyä olen käyttänyt muun muassa luentojen suunnitteluun, tehtävien ideointiin, omien tekstituotosteni selkeyttämiseen ja saavutettavuuteen, kuvittamiseen, tekstin visualisoimiseen ja tiivistämiseen. Lisäksi olen tehnyt tekoälyä näkyväksi opiskelijoille toteuttamalla kaksi tekoälyyn pohjautuvaa harjoitustehtävää. Toisessa opiskelijat suunnittelivat chatbotin kuvitteellisen matkailuyrityksen käyttöön, ja toisessa he pääsivät harjoittelemaan asiakaspalvelutilanteita tekoälyn avulla.
Miten päästä alkuun tekoälyn hyödyntämisessä opetuksessa?
Kiinnostuitko? Pohditko, kuinka päästä alkuun? Oppaita, YouTube-videoita, webinaareja ja koulutuksia on tarjolla runsaasti. LinkedIn on täynnä postauksia, joissa arvuutellaan, onko kuva tuotettu tekoälyllä, kerrotaan tekoälystä henkilökohtaisena sparrikaverina tai jaetaan kokemuksia tekoälyn avulla luoduista sisällöistä.
Mielenkiintoisinta kuitenkin on kuulla konkreettisista esimerkeistä, joista voi ammentaa ideoita omaan opetukseen. Siksi yksi kevään odotetuimmista tapahtumista on ITK-konferenssi, joka järjestetään Tampere-talolla 23.–25. huhtikuuta.
Omat tärppini ITK-konferenssin yli 200 esityksestä liittyvät tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa. Opiskelijat löytävät tekoälyn ennemmin tai myöhemmin, ja opettajana haluan olla aktiivinen toimija, joka tukee heidän tekoälyn käyttöään pedagogisesti kestävällä ja perustellulla tavalla.
Mitä ITK-konferenssi tarjoaa tekoälystä kiinnostuneille opettajille?
Olen toteuttanut opiskelijoille asiakaspalvelusimulaattorin, jonka avulla he voivat harjoitella vuorovaikutusta asiakaspalvelutilanteissa. Opiskelijoiden kokemuksia odotellessa odotan mielenkiinnolla ITK-konferenssin ”Opettajat bottien ja botit oppimisen ohjaajina” -esitystä, jossa esitellään hanke, jossa on toteutettu yli 50 erilaista bottia yli kymmeneen eri oppiaineeseen.
Jos tekoälyn käytön rajoitukset opetuksessa mietityttää, kannattaa kuunnella Sitran asiantuntijan, Tarmo Toikkasen, puheenvuoro ”Tekoälyasetus: Kaikki mitä opettajan siitä pitäisi tietää. Kuulet esimerkiksi miten EU:ssa tekoälyä kehitetään tulevina vuosina, mitkä oppilaitosten käyttötilanteet ovat suuririskisiä ja mitä yleissivistäviä taitoja nuorille tulisi tästä jakaa.
Lisäksi aion ehdottomasti tutustua postereihin, jossa esitellään kyselytutkimuksen tuloksia siitä, mihin ja miten opettajat ovat käyttäneet tekoälyä opetuksessaan, sekä kuinka tekoälyllä tehdään opetuksesta merkityksellisempää.
Valmistaudu ITK-konferenssiin jo etukäteen
Jos nämä aiheet kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti tutustumaan ITK:n ohjelmaan tarkemmin osoitteessa www.itk-konferenssi.fi tai lataamalla konferenssin sovelluksen Tuudosta.
Tiesithän myös, että ITK-konferenssin ja tekoälyteeman tunnelmaan voi virittäytyä jo etukäteen? Kevään aikana on järjestetty tekoälyyn liittyviä webinaareja, joissa käsitellään käytännönläheisesti tekoälyn hyödyntämistä opetuksessa. Itse konferenssissa tekoäly on vain yksi monista ajankohtaisista teemoista – ohjelmassa on myös oppimisanalytiikkaa, digitaalista hyvinvointia, inklusiivisuutta ja paljon muuta!
Huomaathan, että Early Bird -liput ovat myynnissä 1.4. saakka! Osta omasi täältä!
Suurimmat tekoälyn ammatilliseen hyödyntämiseen liittyvät oivallukset syntyvät ihmisiltä. Tule mukaan oivaltamaan! Nähdään Tampereella!
ITK-konferenssi
Suomen suurin digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma, joka järjestetään vuosittain.
Vuoden 2025 tapahtuma järjestetään Tampereella 23.-25.4.2025.
ITK-konferenssin ohjelmassa on areena-, foorumi- ja posteri-esityksiä sekä kutsuvieraspuheenvuoroja. Esityksissä käsitellään ajankohtaisia teemoja, kuten tekoälyn hyödyntämistä opetuksessa, oppimisanalytiikkaa, digitaalista hyvinvointia, inklusiivisuutta – ja paljon muuta! Mukana on myös englanninkielisiä esityksiä sisältävä ohjelmaosuus.
Kirjoittaja: Noora Tahvanainen, ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelija
Teksti tuotettu yhteistyössä ITK-konferenssin kanssa. Artikkelin kuva luotu tekoälyllä.