Hyppää sisältöön
Etusivu Olisiko aika muuttaa robotiikan kannattavuuden arviointiin liittyvää ajattelua? 

Olisiko aika muuttaa robotiikan kannattavuuden arviointiin liittyvää ajattelua? 

Voisiko robotisaatiosta ja automaatiosta olla hyötyä kiertotalouden vauhdittamisessa? Etsimme yhdessä Riihimäen kaupungin kanssa keinoja robotisaation lisäämiseen aloilla, joilla sitä ei ole vielä välttämättä juurikaan hyödynnetty. 

Robotiikkaa voitaisiin käyttää nykyistä huomattavasti enemmän hyödyksi kiertotalouden vauhdittamisessa. Tällä hetkellä automaatiota ja robotiikkaa hyödynnetään tyypillisesti kuitenkin vasta vaiheissa, joissa jätemassat ovat suuria ja siten vain kalliit automaatioinvestoinnit järkeviä. Kevyempi robotiikka ja siihen yhdistetty mahdollinen muu automaatio voisivat teknisesti tehostaa kiertotalouden prosesseja, vaikkapa yhteistyörobotin lajittelemalla erilaisia jätelajeja jo jätteen syntypisteessä tarkemmin, kuin ihmiset pystyvät sitä tekemään. Tästä olisi monenlaista etua koko ketjussa. 

Kun skenaariota pohditaan pidemmälle, esiin nousee nopeasti kysymys sen kannattavuudesta. Kuka robotin ja sen ylläpidon maksaisi, ja millä perusteilla? KivaTek – Kiertotaloutta vauhdittavat teknologiat -hankkeessa haastamme käsitystä siitä, etteikö robotiikan hyödyntäminen myös kiertotalouden vaudittamisessa ketjun alusta alkaen olisi yritykselle kannattavaa. Perinteisellä tavalla ajateltaessa kannattavuuslaskelman lopputulos on harvoin hankintaa puoltava. KivaTekissä lähestymme asiaa kuitenkin kokonaisvaltaisemmin.  

Selvitämme käytännön kokeilujen avulla, voisiko yritysten pääprosesseja tukeva, hieman laajempi robotisaatiojärjestelmä tuoda yritykselle niin laajalti hyötyjä, että myös kiertotaloutta tukeva osuus kannattaisi toteuttaa. Hankkeen alkuvaiheessa olemme aktiivisesti kuunnelleet erilaisia aiheeseen liittyviä näkemyksiä sekä tarpeita ja sitä kautta pyrkineet ymmärtämään, mitkä kaikki robotisaatioon liittyvät seikat voisivat tuoda konkreettista arvoa yritykselle.  

Hankkeen edetessä täsmennämme ajattelua yhdessä mukanaolevien yritysten kanssa niin, että saamme käsityksen arvoajatteluun liittyvistä realiteeteista: onko nykyinen kovaan liiketalousajatteluun pohjautuva laskentamalli sellainen, että sitä on mahdotonta muuttaa, vai joko moderni johtaminen ottaisi huomioon myös pehmeämpiä arvoja siinä määrin, että kannattavuustarkastelua halutaan ulottaa pelkkiä euroja syvemmälle. 

KivaTek – Kiertotaloutta vauhdittavat teknologiat -hanke toteutetaan ajalla 1.1.2024 – 30.6.2026 yhdessä Riihimäen kaupungin kanssa. Hanke on osa Robotiikkakampus-verkoston yhteistyötä. Hanketta osarahoittaa Euroopan unioni. 

Lisätietoja:

Rahoittajan logo
HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoitettu mustalla tekstillä. Vieressä HAMKin symboli