Lehtori Holopaisen päiväkirjasta – Sairaanhoitajan matkassa

Katja: Eli tervetuloa mun ensimmäisen podcastin pariin. Mä olen siis Katja Holopainen terveysalan lehtori, Hämeen ammattikorkeakoulusta. Ja mulla on tänään vieraana mun vanha kollega tuolta leikkaussali ajoilta eli Eveliina Mustonen. Tervetuloa Eveliina. Kiitos että sä oot lähtenyt mun podcastiin.

Eveliina: Kiitos.

Katja: Ja kiitos myös mun suurelle kuulija joukolle, jotka on siellä kuulolla kuuntelemassa meidän ensimmäistä podcast lähetystä. Ja tässä olisi tarkoituksena nyt vähän esitellä sitä, että ensinnäkin kuka minä olen ja myös että kuka Eveliina on tarkemmin ja miksi hän on mulla vieraana. Mä oon saanut mun opiskelijalta tämmöisen idean podcast jaksoon, missä voisi tutustua niin mun vieraaseen kun ehkä vähän voisin kertoa samalla itsestäni tämmöisen kaverikirja avulla. Sä ehkä Eveliina muistat kaverikirjat sieltä ala-asteen tai alakoulun ajoilta. Mulla ainakin oli kaverikirja, mihin sitten pyydettiin kaikkia kommentteja ja mihin mä aina itse ensimmäiselle sivulle kirjoitin myös kaikki mun omat jutut. Niin ajattelin lähteä nyt sillä tavalla vähän niin kun avaamaan tätä, että miten me ammatillisesti että mitä me ollaan tehty. Niin mehän siis ollaan tavattu leikkaussali maailmassa. Sä olit siellä anestesiaa kaaren toisella puolella. Itse olin siellä paremmalla puolella, elikkä siellä leikkaus puolella. Ja sä olit siellä anestesia puolella ja sieltähän me oikeastaan niin kuin tuttavuus, ystävyys on lähtenyt. Mitäs kaikkea sä teit ennen sitä ja mitä sä oot tehnyt sen jälkeen kun oot sieltä leikkurista lähtenyt?

Eveliina: Mä vielä sanon tähän, että mullahan on myös aikuiset ystävät kaverikirja tällä hetkelläkin. Pääset siihen kirjoittamaan myös.

Katja: Mahtavaa!

Eveliina: Mähän oon 20 vuotta sitten reilu valmistunut, että onhan mä ehtinyt tästä tekemään muutakin, mutta tota. Oon aloittanut opiskeluaikoina, siis ihan niinku perushoitaja lähihoitaja sijaisuuksista pikkuhiljaa. Silloin elettiin vielä semmoista aikaa, että sairaanhoitajan sijaisuuksiin ei oikeastaan päässyt opiskelijana, että oon ollut terveyskeskuksen vuodeosastolla ja sieltä sitten aika pian sitten erikoissairaanhoito, että on ollut kirurgian vuodeosastolla. Mutta siis leikkaussali

maailmassahan mä oon ollut yli 15 vuotta. Mutta tota ja nimenomaan tässä anestesian sairaanhoitajan tehtävissä, että en ole tehnyt sitten tota sinun osaamisaluetta.

Katja: Niin sitä anestesia kaaren toisella puolella. Näinhän sitä ystävällismielisesti sitä jakoa aina vähän niinku huumorillakin on veistetty, mutta myös heräämö työtähän sä teit.

Eveliina: Joo joo, sehän kuuluu aika lailla niin että. Kuuluu siihen samaan ja sitten toki anestesiaa sairaanhoitajana ja sä kierrät myös poliklinikoilla. Röntgenissä tämmöisissä ulkopiste paikoissa puhutaan kenttäanestesioista, että oot hyvin erityyppisissä työpisteissä, että pelkästään työskentelee niinku fyysisesti leikkaussalissa.

Katja: Joo, no mä kanssa tulin leikkuriin silloin ihan silleen sujuvasti niinku vammaispuolen työtehtävistä. Mä olin lähihoitajaksi lukenut aikaisemmin ne sairaanhoitaja opintoja ja olin siellä töissä. Ja sitten myös niin kun opiskeluajankin aika paljon tein siellä keikkaa. Ja sitten valmistumisen jälkeenkin olin siellä. Ja olin itse asiassa melkein urani huipulla aika nopeasti. Mä olin osastonhoitajan sijaisena jopa siellä silloin ja sieltä sitten lähdin kuitenkin sinne leikkaussali maailmaan, koska se oli semmoinen mikä mua kiinnosti ihan hirveästi. Ja tota siellä meni kanssa varmaan ihan puhtaasti leikkaussali työssä, varmaan se viitisentoista vuotta lähimain. Ja sitten mä tein esimies tai esihenkilö töitä ja näin, mut nekin oli siinä niinku leikkaussali työskentelyn liepeillä sanotaan näin. Mutta mitä työtä sä teet nyt?

Eveliina: No nythän mä oon sitten taas mä oon vähän niinku pois hoitotyöstä, mutta sotealalla kuitenkin. Mä teen työvuorosuunnittelua päätyökseni. Ja vastaan niinku tämmöisen ison keskussairaalan resurssi suunnittelusta. Noin 110 hoitajan työvuoroja ja mitä siihen sitten liittyy lisäksi. Tavallaan koulutuksiin ja osaamiseen liittyvää. Oon tiivisti siinä esihenkilöiden kanssa yhteistyössä.

Katja: Niin toi on tosi erityyppistä työtä. Toi on vähän sellaista mitä tänä päivänä ennenhän se oli aina apulaisosastonhoitaja tai osastonhoitaja teki ne työvuorosuunnittelu yksilöllisesti siellä osastolla. Mutta nyt ollaan aika paljon menty tähän, että ne on keskitetysti sitten näin.

Eveliina: Joo, tiedän tällä hetkellä, että on toinen keskussairaala missä on tämmöistä vastaavanlaista ajattelua, että tämmöinen resurssisuunnitelu menee tällaisen resurssi toimiston nimikkeeseen, että sinne alle sitten on työvuorosuunnittelu ja että mulla on tällä hetkellä kolme kollegaa. Osa tekee lääkäri suunnittelua, mutta että ollaan tavallaan asiantuntijan roolissa.

Katja: Perusterveydenhuollossa Hämeenlinnassa ainakin joitain vuosia sitten jo alettiin tekemään vähän samantyyppistä. Että musta toi on niinku hienoa, että näitä erityyppisiä asiantuntijatehtäviä on tullut terveysalalle ja sairaanhoitajana voi olla monenlaisessa työssä niinku tänä päivänä. No itsehän oon nyt opettajan työssä ollut jokusen vuoden ja se on ollut mulla semmoinen suuri unelma mitä kohti oon mennyt tai en ole ehkä ihan tiennytkään, että mä oon menossa, mutta sitten se kuitenkin sieltä niinku löytyi se reitti sinne. Sekin on ollut semmoinen ihan harkittu asia ja suunniteltukin asia, vaikka ei ehkä aina ihan siltä tuntunut.

Musiikkia

Katja: Mikä sut toi tälle terveydenhuoltoalalle? Mikä sai sut kiinnostumaan siitä sairaanhoitajan työstä?

Eveliina: No siis mähän en ole missään siis sillain, että mä mulla olisi ollut selvää heti, että kun mä mulla on siis kirjoittanut ylioppilaaksi ja että musta tulee niinku sairaanhoito. Mun omat vanhemmathan ei ole millään sotealalla ollut, että mulla ei ole sellaista, että olisi tullut että omat

vanhemmat on tai äiti olisi sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Että, mä olin hyvin teknilliselle alalle hakeutumassa ja kaikki mun ainevalinnat oli niinku lukiossa pitkät matkat ja kaikki oli. Mut sitten jotenkin mulla oli tosi monia koulukavereita jotka haki niinku sairaanhoitajaksi ja sitten siitä jotenkin se inspiroi ja mä vähän, ehkä jopa järkytin mun vanhempiani sillä että mä hain sairaanhoitaja kouluun. Ja sitten pääsinkin jatkaa heti sitten kirjoituksen jälkeen syksyllä. Ja jotenkin se vahvistui mulla niinku erilaista niinku harjoittelujen myötä aina kun niitä tulee niissä niinku pienissä etapeissa. Niinku mä tykkäsin tosi monista että musta tuntuu että mun mieli muuttuu jokaisen harjoittelun jälkeen. Mut sitten mä löysin niinku viimeisessä harjoittelussa siellä leikkurissa niinku mun kodin. Että tää on mun paikka. Ja mähän jäin sitten niin kun sen pitkän viimeisen harjoittelun jälkeen niinku. Suoraan sitten töihin leikkuriin. Että olisiko se ollut se valmistumisen joulukuu, mutta siitä tammikuusta. Että, se niinku jotenkin sydän sykki sille sille.

Katja: Joo no siis saan kyllä kii tosta ja siis enhän mäkään en tiennyt lukion jälkeen, että mitä mä niinku teen ja mähän sitten siinä pidin välivuottakin ja mä olin muun muassa semmoisessa elektroniikat tehtaassa töissä. Tein vaihetyötä ja mä totesin, että tähän työhön musta ei ainakaan niin kun ole että se ei ollut mun mua varten se työ. Ja tota sitten mä taisin käydä talouskoulun, mikä sinänsä liity mitenkään mihinkään, mutta opin näinkin tekemään ruokaa. Mutta siinä naapurissa oli sosiaalialan oppilaitos ja tota jotenkin se oli niinku rupesi kiinnostaa ja sitten mulla oli kanssa muutama kaveri joka oli opiskellut lähihoitajaksi. Ja mä ajattelin silloin se oli puolitoista vuotta lukio pohjaisena että ei se nyt voi mennä hukkaan. Ja mä saan siitä ammatin kun en mä tiennyt oikein mitä. Mä menin sinne ja se oli niinku semmoinen että hei tää on mun juttu. Mä innostuin ihan hirveästi ja sitten tuli just se vammaistyön harjoittelujakso niin kehitysvamma huollon puolella. Niin siis se oli ihan mieletön. Mä tykkäsin ihan hirveästi ja sitten jäinkin tosiaan viimeisen harjoittelun jälkeen just sinne töihin. Ja hain sitten siinä samalla myös sairaanhoitaja lukee sairaanhoitajaksi. Ja se oli kanssa vähän semmoinen, että mä en oikein niinku tiennyt että tuleeko musta nyt niinku sairaanhoitaja, mutta ajattelin että olisi se nyt järkevää lukea niinku vähän pidemmälle. Ja pääsinkin sitten niillä lähihoitajan papereilla sinne Tampereelle vielä opiskelemaan. Ja tota se mä menin koko kouluun sen takia että mä halusin että musta tulee psykiatrinen sairaanhoitaja. Se oli niinku se mun juttu.

Eveliina: Okei. Tää olikin uusi tieto en tiennytkään tätä.

Katja: Mä ajattelin, että tää voi olla sellainen sä et ehkä tiennyt. Joo mä olin ihan täysin mikään muu ei kiinnostanut, kaikki muu oli niinku sillä että okey käydään, mutta että se on se psykiatria. Se on se mun juttu. Ja se oli tosi hieno se niinku harjoittelujakso ja teoria että mä niinku rakastin sitä ihan hirveästi se oli jotenkin ihanaa ja mä tykkäsin siitä ja sitten mä ajattelin että joo että tuonne menen sitten töihin myöhemmin ja nyt täytyy vaan hoitaa nää kirurgiset ja muut jutut tästä alta pois. Ja sitten meillä oli semmoinen pakollinen 2 viikon siihen aikaan oli pakollinen 2 viikon harjoittelujakso leikkaussalissa ja mä menin TAYSin tonne sydän siis ihan silleen niinku syvään päähän heti sydän ohitusleikkaus oli meneillään ja sinne opiskelijana. Jessus! Mä olin aivan, että mitä täällä tapahtuu! ja siis se oli ihan siis se oli kanssa niinku semmoinen vähän niinku rakastuminen ensisilmäyksellä, että siis se oli ihan niinku että TÄÄ on mun juttu.

Katja: Ja niinhän mä sitten tein viimeiset harjoittelut myöskin tays:ssa ja mulla on jäänyt sieltä tosi niinku vahvana semmoinen yks muistikuva. Gastroenterologian isosta vatsan alueen leikkauksesta, en muista enää että mitä siinä tehtiin, enkä muista kirurgin nimeäkään, mutta se oli ensimmäinen mihin mut niinku ohjaaja laittoi sille että nyt mä niinku hoidan sen instrumentoinnin siinä. Niinku että hän oli tietenkin takapiruna siinä vieressä pukeutuneena steriiliksi. Mutta että se oli niinku nyt mun juttu ja siis mua jännitti ihan hirveästi tietenkin. Ja se tuli se kirurgi sitten siihen ja ja tota mun ohjaaja hienosti esitteli, että tässä on Katja meidän opiskelija. Ja tota sitten mä sanoin että mua

jännittää ihan kauheasti ja se sanoi , että ei mitään että eihän tässä nyt tarvitse jännittää. Ja sitten kun hän avasi sen vatsan ja rupesi tekemään statusta ja mä olin ihan siinä silmät suurena että vau tuossa ne kaikki suolet nyt on ja vau ja näin ja sitten hän sanoi että anna käsi. Ja hän vei mun käden samalla kun hän teki sitä statusta, niin hän vei sinne, että tässä on maksan pintaa ja täällä on sappirakko ja tunnet sä, siellä on muutama pieni kivi ja täällä on se ja täällä on tää. Mä olen aivan täysin lumoutunut ja senhän takia mä varmaan musta tuli sitten gastroenterologian vastuuhoitaja myös sitten myöhemmässä vaiheessa.

Musiikkia

Katja: No onko sulla jotain vielä että sulla on kanssa pitkä ura ja kaikkea paljon mitä olet tehnyt ja niin onko sulla vielä mielessä jotain että mikä olisi ehkä sellainen mikä sua alassa kiinnostaa kehittää itseesi niinku eteenpäin? Tai ootko sä miettinyt jotain sellaista? Mullehan opettajana tää podcastin tekeminen on uusi asia ja mä oon pois mun mukavuusalueeltani. Ja tää on ehkä semmoista mitä mä haluan kokeilla ja kehittää ja katsotaan mitä tässä tulee. Mutta onko sulla jotain sellaista? Mitä sä oot miettinyt, että missä haluaisit ehkä kehittyä tai mitä vielä oppia lisää?

Eveliina: No mähän oon semmoinen yhdenlainen ikuinen opiskelija. Myöskin että, vasta joulukuussa sain tuon ylemmän ammattikorkeakoulun loppuun, niin kyllähän mä niinku hakeudun myöskin erilaisiin koulutuksiin itsenäisesti, että nyt mä käyn semmoista aivotyön perusteet kokonaisuutta tässä lisäksi saadakseen niinku nykytyöhön sellasta niin kun hallintaa ehkä. Työmäärän ja ajan ja keskeytysten ja semmoista niin kun näkökulmia sitä kautta.

Katja: Toihan on varmaan niinku ihan kaikkeen työhön niinku erittäin hyvä että oppisi tota omaa aikatauluttamista ja oman työn niin kun ohjaamista.

Eveliina: Ja varsinkin ehkä kun tää nyky tehtävä on niin hyvin erilainen se, että kun sitä ei tule kukaan jatkamaan sillä tavalla kun sä oot aikaisemmin ollut niinku hoitajan tehtävissä. Mutta jos nyt mä en osaa yksittäisiä semmoisia tietenkään kun oon ollut niinku hoitotyössä, niin kauan ehkä yksittäistä osa aluetta nimetään, että tästä mä haluaisin oppia lisää. Mutta niinku muuten ajattelisin, että mä toivoisin, että nähtäisiin niin kun sairaanhoitajille ylipäätään niin kun erilaisia niinku urapolkuja. Erilaisia, mitä aiemmin on ollut, että olisi sitä mahdollista kehittää sitä työtä myöskin niinku tämmöisenä kun niin sanottuna rivisairaanhoitajana, että se kaikki kehittämistyö ei ole välttämättä niinku esihenkilötyötä vaan olisi tämmöisiä asiantuntija, sairaanhoitaja tehtäviä enemmän missä sun työpanoksesta osaa olisi suoraan korvan merkattu siihen sen työn kehittämiseen ja sulla olisi se aika oikeasti siihen ja sulla olisi se osa-alue mikä kuuluu sulle.

Katja: Ja näitähän on tänään siis tänä aikana jo tullut niinku ihan kivasti lisää. Siis pikkuhiljaa, mutta aika hidasta se on, mutta niitä on jo niitä mahdollisuuksia. Että se ei ole enää ihan niin puhtaasti se, että joko susta sä oot rivissä tai esihenkilönä tai sitten sä oot opettaja. Että ennenhän oli tää aika selkeä jako ja myönnän että itsekin aikanaan ylemmän ammattikorkeakoulun johtamisen ja kehittämisen opinnot tein vähän sillä ajatuksella, että haluaisin kehittää, mutta se esihenkilötyö ehkä oli sitten semmoinen, että mä totesin, että mä en oikein pysty muuten muuttamaan asioita kun se, että että mulla täytyy olla se esihenkilö, tavallaan se virka se paikka siellä takana. Mutta onneksi se on siinä muutosta ihan selkeästi tapahtunut ja varmaan tulevaisuutta ajatellen niin niitä mahdollisuuksia on erilaisia.

Eveliina: On ja sitten just se, että on selkeästi niinku kliininen asiantuntija nimikkeellä ihmisiä työskentelee. Ja sitten on esimerkiksi näitä asiantuntija sairaanhoitajia. Että niinku löytyy erilaisille ihmisille erilaisia polkuja, että se ei tarvitse olla just että sä haet vaikka lähijohtajaksi tai sitten vielä

osastonhoitajaksi tai siitä niinku ylemmäksi. Että asiantuntija sairaanhoitajaksi niin se että sulla on vähän jotain lisäopintoja esimerkiksi siltä alalta.

Katja: Kyllä ja sittenhän nyt on näitä reseptin kirjoitusoikeuksia ja näitä että on myös tämmöisiä laajennettuja tehtävänkuvia tehty. Ja sitten näitäkin on ollut pitkään jo näitä hoidonvaraajia myöskin. Hehän tekee kanssa hyvin itsenäistä työtä. Ja siinäkin tarvitaan paljon sitä asiantuntijuutta ja sitä osaamista mitä sä oot saanut sieltä, esimerkiksi leikkaushoitotyön puolelta. Että onhan niitä mahdollisuuksia tänä päivänä.

Eveliina: Niin kyllä mä toivon että, näitä tulisi lisää, ettei olisi se neljäs vaihtoehtoa, että ei lähdetä alalta pois.

Katja: Niin se on kyllä ihan totta ja aika pelottavaahan se on tänä päivänä kun on kuullut myöskin meidänkin vanhojen kollegoiden niin kun, että jotkut on lähtenyt sieltä alalta pois. Ja mä en tiedä ollaanko mekin vähän niinku lähdetty tavallaan alalta pois. Itse ainakin ajattelen, että mä en ole lähtenyt alalta kokonaan pois, vaan kuitenkin hoitotyön opettajana niin yritän mainostaa sitä meidän alaa ja pitää kiinni ja kontakteja siihen alaan ja säilyttää sitä osaamista kuitenkin.

Eveliina: Näinpä. En mäkään ajatellut, että mä olisin lähtenyt pois alalta, että mä en ole vaan ehkä kädet kiinni siinä potilastyössä.

Katja: Ja se just että sun ei tarvitse olla kädet kiinni potilastyössä ollaksesi sairaanhoitaja ja alalla enää tänä päivänä.

Eveliina: Näinpä

Musiikkia

Katja: Meidän molempien kokemusten perusteella voidaan todeta, että et kannattaa opiskelijana käyttää se mahdollisuus ja hyödyksi ja käydä erilaisissa yksiköissä ja työpaikoissa tutustumassa niiden harjoittelujaksojen kautta siihen, että mikä voisi olla se mikä sitten on just se mun juttu. Että vaikka on mäkin oon aloittanut opinnot niin että mä olin ihan kristallin kirkkaana tiesin, että mikä musta tulee. Ja sitten musta tulikin jotain ihan toista ääripäätä niinku vähän sama sullakin. Eli niitähän kannattaa sitä harjoittelujaksoa käyttää tähän hyödyksi.

Katja: Ja ehkä toinen kiteytys voidaan ajatella urapolkuja tänä päivänä on mahdollista tehdä hyvin erilaisia urapolkuja ja reittejä sairaanhoitajana. Sä voit toimia monenlaisissa tehtävissä. Ehkä sellaisissakin, että me ei osata nyt vielä edes mekään kaksi keksiä että mitä ne voisi olla, missä sairaanhoitajana voi työskennellä. Voidaanko me todeta, että sairaanhoitajasta on monenlaiseen tehtävään? Eikös se näin oo. Toivotaan että on jatkossakin.

Eveliina: Näin me toivotaan kyllä.

Katja: Mut hei mä luulen, että me saatiin ensimmäinen podcast lähetys pakettiin. Kiitos Eveliina ihan hirveästi, että uskalsit lähteä tähän mun haasteeseen ja hankkeeseen mukaan ja kiitos että sain sun kanssa jutella sun urasta ja vähän kertoa myös mun urakuvioita. Ja kiitos myös meidän kuulijoille ja vinkkinä vähän sitten meillähän on tarkoitus Eveliinan kanssa jatkaa myös seuraavassa jaksossa. Vähän mennä jo sinne kirurgisen potilaan valmisteluihin liittyviin asioihin ja siihen, että mitä se tänä päivänä on. Sekin on muuttunut aika paljon meidän uran aikana. Kiitos Eveliina.

Eveliina: Kiitos että sain tulla.

Katja: Tervetuloa podcastin pariin. Mä olen Katja Holopainen terveysalan lehtori, Hämeen ammattikorkeakoulusta ja tän podcast jakson tarkoituksena on keskustella vähän kirurgisen potilaan hoitopolun alkuvaiheesta. Eli siitä, miten potilas valmistautuu leikkaukseen ja mitä se tänä päivänä asiantuntija sairaanhoitajan näkökulmasta tarkoittaa. Ja myöskin vähän potilaan näkökulmasta. Ja vieraana mulla on Eveliina Mustonen mun vanha kollega leikkaussali ajoilta. Tervetuloa tähän podcastiin Eveliina.

Eveliina: Kiitos

Katja: Ja tervetuloa myös kaikille kuulijoille. Meillä on tosiaan tarkoitus vähän keskustella siitä, että mitä se kirurgisen potilaan hoitopolun lähtövaihe oikeastaan niinku tänä päivänä on. Sehän on aika paljon muuttunut siitä jo ihan meidänkin työurien aikana siitä, mitä se ehkä on ollut silloin kun me ollaan opiskeltu kirurgisen potilaan hoitotyötä. Silloinhan potilaat tuli pääsääntöisesti osastolle ja edellisenä päivänä ja sieltä sitten leikkaukseen ja toki päiväkirurgia oli semmoinen uusi juttu mikä silloin oli jo tullut pikkuhiljaa keskussairaaloihin. Mutta tänä päivänähän se onkin ihan erilaista jo, että se on oikeastaan todella harva potilas, joka tulee edellisenä päivänä osastolle ja siellä tehtäisiin valmistelut ja siirrettäisiin hänet sieltä leikkaussaliin. Vaan tänä päivänä on sen päikin lisäksi muita lyhenteitä. On leikoa ja on pokia ja on yön yli yksikköä ja mitä kaikkea. Minkälaisia kokemuksia Eveliina sulla on tuosta kirurgisen potilaan hoitopolun niinku alun muutoksesta tässä viime vuosina. Miten se on näyttäytynyt sun työssä?

Eveliina: No kyllä mä muistan sieltä niinku uran ihan alkuvaiheesta kun on ollut kirurgian vuodeosastolla esimerkiksi just perushoitajan sijaisena aloittanut. Niin se, että potilaat tuli silloin edellisenä iltana tai puolen päivän jälkeen vain osastolle. Ja sitten sulle kun ne kaikki verikokeet ja kaikki otettiin silloin potilailta ja sä teit ne haastattelut ja ne valmistelut ja ne ohjaukset ja sitten potilas jäi vähän niinku nukkumaan aika monestikin sinne osastolle. Osa joka on sun lähempänä niin jo silloin meni yöksi kotia tuli aamulla mutta.

Katja: Eikö sekin on ollut vähän ennenkuulumatonta?

Joo, ja ehkä vähän nuoremmat potilaat osasi kysellä. Ja sitten seuraavana päivänä monesti kun sä olit työvuorossa niin sä olit just se joka vei potilaan leikkaussaliin. Ja jopa mahdollisesti otit vielä sitten saman päivän aikana, ehkä takaisinkin päin. Eli olit aika monessa siinä polun vaiheessa mukana sen ihmisen kanssa.

Katja: Ja siinä tietenkin potilaskin tulee ihan eri tavalla tutuksi ja tiedät jo hänestä asioita ja näin. Kyllä mäkin muistan sen leikkaussalissa, että mehän istuttiin siellä ja odotettiin että osastolta hoitaja tuo sitten potilaan sängyllä. Ja antaa raportin siitä vähän niinku potilaan yli. Mutta että tänä päivänähän he kävelee siitä leiko yksiköstä hyvin tai no ainakin ehkä paremmin nukutun yön jälkeen kun mitä se siellä osastolla olisi ollut. Että, että on voinut kotona nukkua, niin hehän yleensä kävelee siitä ihan sinne leikkaussaliin ja on aktiivinen. Kertoo itsestään myös sitä raporttia eikä niinkään enää, että hoitaja kertoo.

Eveliina: Joo ja sitten kun ajattelee näitä kaikkia etukäteistutkimuksia niin ei niitä tehdä välttämättä niinku siellä sairaalassa. Vaan sä käyt verikokeessa jossakin omalla terveysasemalla ja sydänfilmissä. Ja välttämättä se haastattelu se voi tapahtua puhelimitse, mutta ei se ole se vuodeosaston hoitaja. Vaan se on ihan eri taho taas mikä että ne tehtävät on niinku vähän pilkottu että kuka tekee mitäkin missäkin vaiheessa. Niin joo ja sitten se ohjaus niin paljon tulee kirjallista ohjetta ja alkaa se ohjaus siellä, jo siinä vaiheessa kun päätös veikkaus päätös tehdään.

Katja: Niin tänä päivänähän se tosiaan korostuu se ohjaamisen tarve ja ohjaamisen aloittaminen jo heti siellä siinä kohtaa kun sitä leikkaus päätöstä tehdään. Ja tääkin on ehkä monesti opiskelijoille se vaikea kohta, että missä se leikkaus päätös tehdään. Niin sehän ei ole se ja ehkä potilaallekin välillä, että se ei ole se lähettävä se työterveyslääkäri. Hänhän vaan suosittelee ja lähettää sen erikoissairaanhoidon yksikköön poliklinikalle yleensä niin siellähän se kirurgi sitten sen päätöksen lopulta tekee sen leikkaus päätöksen. Mutta siitähän se tavallaan se koneisto sitten lähteekin käyntiin ja just se ohjaus.

Eveliina: Niin ja siitähän se sun suunnitelma siitä koko kokonaisuudesta. Että jopa sä saat sen leikkaausajan siinä ja se alkaa niinku lähtee se sun polku lähtee siitä käyntiin. Ja mitä siihen varrelle sitten tulee. Tokihan joitakin potilaita kutsutaan niinku etukäteis käynnille, esimerkiksi anestesialääkärin katsottavaksi, että jos mä on paljon perussairauksia. Mutta ei moniakaan että asiat hoidetaan niinku puhelimitse. Mikä tietysti on ehkä monille potilaalle ihan kivakin, että sua ei niinku niinku sä et joudu moneen kertaan käymään sairaalalla vaan sä hoidat siellä omalla terveysasemalla ne tutkimukset.

Katja: Joo ja siis anestesia lääkärithän monesti tekee niitä niin sanottuja paperi konsultaatioita, että he katsoo niinku papereiden perusteella. Että ei he taida välttämättä edes tavata potilasta ennen kuin sitten leikkaussalissa tänä päivänä.

Eveliina: Joo, ihan harvat.

Katja: Aiemmin kuitenkin yleensä kävivät aina osastolla katsomassa nää potilaat.

Eveliina: Niin silloin oli perinteisesti päivällä. He tulivat tapaamaan nämä nämä, jotka tuli just edeltävänä. Niin siihen kuuluu osana se, että hoitaja on täyttänyt ne paperit ne esitietolomakkeet jotta lääkäri pystyy sitten siihen tekee ne omat merkinnät.

Katja: Joo, ja sehän oli aika tärkeä paperi niinku leikkaussalissa anestesiahoitajalle ne mitä lääkäri oli sinne sitten kirjannut, jos siinä oli jotain erityistä. Mutta tota perusterveet työikäiset ihmiset niin, eihän siinä paljon mitään erityisempiä seurantoja tarkkailu laitteita enää tänä päivänä tarvita. Että se onnistuu ihan hyvin sen paperin konsultation kautta.

Eveliina: Ja sehän on sitten käytettävissä taas fyysisesti lähempänä. Yleensä ja ne on sähköisesti.

Katja: Niin eli enää ei välttämättä oikeastaan soittaako edes hoitaja kaikille ja haastattelee varsinaisesti. Vai onko se enemmän sitten että?

Eveliina: Siinä on jonkinlainen työnjako, että kaikille kyllä se etukäteistä haastattelu tehdään jollakin tavoin.

Katja: Niin jollakin tavoin kuitenkin usein puhelimitse, ettei tarvitse enää mennä paikan päälle.

Eveliina: Näin ainakin mulla oli itsellä henkilökohtainen kokemus tässä lyhyeltä ajalta, niin tuli ihan niinku kutsu kotiin missä luki että on niinku puhelinaika että on se etukäteishaastattelu ja sitten sulle soitetaan ja siinä käydään niinku ne esitiedot läpi ja ohjeet niinku sitä leikkaus aamuna ajatellen ja edellisen iltana ja lääkkeistä. Jos on käytössä että mitä saa ottaa. Tai ohjeistetaan aika pitkälti monia, että ottaa ne omat lääkkeet aamulla mukaan ja sitten siinä katsotaan mitä sä voit ottaa.

Katja: Niin elikkä tässähän korostuu siis potilaan vastuu ihan suunnattomasti. Ja jälleen niinku että potilas on tämmöisenä niin kun ei enää hoidon kohteena, vaan on aktiivisena osapuolena ja osallistuu siihen omaan hoitoonsa. Että hänhän oikeastaan tekee ne kaikki esivalmistelut aika pitkälle ja huolehtii siitä, että käy laboroissa. Kertoo hoitajalle kaikki tarvittavat asiat ja näin.

Eveliina: Niin ja sitten kaikki kotona tietenkin ne ravinnot olot ja sitten suihkussa käymiset ja tämä nämä asiat niin nehän on ennen tehtiin siellä osastolla. Joku on muistuttanut.

Katja: Ja vahtinut että juo sitä maitokahvia aamulla. Mikä on kanssa ehkä sellainen. Itse ei juo kahvia, mutta moni joko kahvia juo niin se aamukahvi on varmaan semmoinen aika tärkeä juttu, että jos ei sitäkään ja kun ei sitäkään saa ottaa. Eikö se 6 tuntia on ravinnotta oloa

Eveliina: Ja on siinä sekin niinku että kun ajattelee, että ihmiset tulee kotoa tai niinku ei niitä ei kaikkia potilaat pyydetä 7 aamulla. Että siinä on se porrastus kun sä tulet kotoaan, että silloin kun kaikki on odottanut ne joka ikinen potilas on odottanut siellä osastolla. Aamulla, että se on sitten niinku hieno. Säädetään se tulojärjestys niin että se odotusaika ei olisi kohtuuttoman pitkä.

Katja: Toki leikkaukset aina voi venyä ja leikkausjärjestys siinä mielessä ei ole, ihan ei pystytä sanomaan ihan kellon tarkkaan. Mutta aika hyvin hän kyllä tänä päivänä tiedetään jo kuinka kauan suurinpiirtein suunnitellusti johonkin toimenpiteeseen menee. Ja onhan toi niinku hyvä asia, että ihmisten ei tarvitse tulla sinne odottelemaan.

Musiikkia

Katja: No paitsi että se potilaan vastuu itsestään ja siitä, että mitä hän tekee, miten hän valmistautuu siihen leikkaukseen. Niin sairaanhoitajan ohjaava roolihan on korostunut myös todella paljon viime vuosina. Että muistan vielä sen ajan silloin leikkaussalin alkuaikoina, että kun joku potilas kysyy, että tota miten sitten kun mulla on tää leikkaus tehty, niin kuinka mä sitten kotona voin sitä ja tätä. Niin pakkohan mun on myöntää, että en mä kyllä siellä on ressukkaa edes tiennyt että mitä mun pitäisi sanoa, niin sitten mä vaan sanoin, että joo ne siellä osastolla sitten kertoo. Mutta tänä päivänähän se ei menekään enää niin, että vaan sitä ohjausta tehdään niinku sanoit tuossa aiemmin että se alkaa jo sieltä leikkauspäätöksestä niin sehän jatkuu myös sen leikkauksen aikanakin että sielläkin tehdään sitä ohjausta. Ja pyritään siihen, että saadaan potilas turvallisesti kotiutumaan. Eikö näin ole?

Eveliina: Niin ja se ei ole selkeästi niinku jonkun tietyn porukan tehtävä antaa ne kotihoito ohjeet ja käydä niinku sitä ohjausta. Vaan se niinku kaikki tähtää niinku samaan tavoitteeseen.

Katja: Ja taitaa tulla niitä toistoja mikä on varmaan aika hyväkin, että niitä toistoja tulee, koska itsekin olen joskus ollut. Siitä on jo aikaa, mutta omalla työpaikalla hoidettavana leikkauksessa. Ja tota noin. Kyllä se oli aika jännittävä kokemus. En mä välttämättä muistanut kaikkea, vaikka mä tiesin mitä tapahtuu ja näin niin en mä välttämättä ollut mitenkään kauhean vastaanottavainen siinä kohtaa niihin kaikkiin koti hoitoihin ohjeisiin, että musta se oli aika hyvä että ne sai paperilla ja niitä niinku vähän toistettiin monessa kohtaa. Mutta se taitaa olla aika harvinaista, että tänä päivänä enää osaston kautta pääsee tulemaan sinne leikkaussaliin, että onko niitä oikeastaan. Mä oon itse jotenkin ajatellut, että jos on kovin kovin tota paljon perussairauksia ja sitten esimerkiksi gastroenterologian leikkaus, mihin on tulossa, että tarvitaan suolen tyhjennys? Nekin kyllä tehdään pääsääntöisesti kotona mut. Että jos on sen verran huonokuntoinen potilas, niin onko sitten ehkä mahdollista päästä sinne osastolle? Se taitaa olla aika tiukka ja aika vaikeata tänä päivänä päästä osaston kautta tulemaan leikkaukseen.

Eveliina: Ei niitä oikeastaan taida olla, että ne on käytännössä siis sitten voidaan miettiä, että onko potilas leikkauskelpoinen. Jos on jotain etukäteistä, jotka tarvitsee tehdä välit just juuri ennen sitä leikkaus tutkimuksia tai johonkin lääkkeeseen liittyvää niin on varmasti sitä harkintaa. Mutta osastolta tulee leikkaukseen päivystyspotilaat, joka on tullut odottamaan.

Katja: Niin se on oikeastaan ainoa ryhmä, joka on päivystyksessä joku murtuman takia niin siirretty osastolle tai jotain vatsakipuja, että on voimakkaita vatsakipuja niin kyllä näiden takia niin he toki tulee ja heitä ehkä valmistellaan sitten.

Eveliina: Mutta sitten taas niinku jos ajattelee tavallaan jos on rajoitteita jotenkin tässä niinku muistisairauden kanssa tai muuta, niin hänellähän on yleensä jotain tukea siellä kotonakin, niin tulee sellaisen tukihenkilön kanssa ja aamulla sitten leikkaukseen ja on sitten se vastuu vähän siellä.

Katja: Kyllä ja muistisairaat on kyllä aika haastava potilasryhmä niinku leikkauspotilaan tai oikeastaan varmaan missä tahansa potilaana. Koska niinku jos leikkaustakin ajattelee paljon mitä pitää muistaa ja ymmärtää tehdä etukäteen ja sitten myöskin jälkikäteen. Että mitä siihen kuntoutukseen liittyy, että saako esimerkiksi varata ja kaikkea tämmöisiä, että varata raajan päälle jos se on murtunut näin mutta että niinku sanoitkin niin usein sitten joku tukihenkilö tai kotisairaanhoito ja muita palveluita. Mutta tota minkälaisia kokemuksia sulla on niinku leikkaussalissa muistisairaiden hoitamisesta? Mä ainakin itse muistan, että kyllä meillä on ollut joitain sellaisia. Tai itse asiassa useitakin potilaita. Aika haastavaa.

Eveliina: No mä koen, että ehkä se haastavin hetki on yleensä jos on nukutettu heräämässä ja on se muistisairaus, niin sitten siinä on vielä ne lääkkeet ja niinku haittaamassa. Tai jotain yhteistä kommunikaatiota niin se joutuu aika paljon soveltaa.

Katja: Niin kyllä joo ja sitä on ihan normaali ihminenkin aika pöllyissä niiden lääkkeiden jälkeen. Ihan muistan itsekin sen silloin oman leikkauksen jälkeen, että muistan kyllä siitä heräämöstä asioita, mutta aika niinku sekaisin olin kyllä niistä lääkkeistä. Että sitten jos on vielä muutenkin, ehkä ei ymmärrä sitä tilannetta että missä on, niin se voi olla aika pelottavakin kokemus.

Musiikkia

Katja: Eli kirurgisen potilaan hoitopolun alkuvaiheessa, niin on tullut todella isoja muutoksia tässä viime vuosien aikana ja yksi ehkä merkittävä. On se juuri että potilaalle on siirretty todella paljon sitä vastuuta siitä hänen omasta hoidosta. Ja siihen leikkaukseen valmistautumisesta ja sitä kautta potilaasta on tullut huomattavasti niinku osalisempi ja aktiivisempi osapuoli siinä itseään koskevissa asioissa ja itseään koskevassa hoidossa. Ja sen takia paljon tänä päivänä puhutaankin, ei niinkään

ehkä potilaasta vaan puhutaan asiakkaasta ja aktiivisesta asiakkaasta ja musta se on ihan hyvä muutos tänä päivänä, mutta toki asettaa myös vaatimuksia sitten meille asiantuntijoille ja hoitajille että potilaat on entistä tietoisempia omista asioistaan ja he myös selvittää asioita ja sitä kautta se aiheuttaa vaatimuksia ja osaamisvaatimuksia. Nimenomaan myös hoitohenkilökunnalle.

Eveliina: Täytyy olla hyvät ohjeet ja ohjaus täytyy olla hyvää.

Katja: Kyllä joo ja sitä täytyy olla monipuolisesti ja koko sen polun vaiheissa. Ja vielä se, että meillä on paljon näyttöön perustuvaa tutkimusta mitä käytetäänkin just näissä kotiutusohjeissa. Mitä sitten kiteeytetään potilaalle niin näissä voidaan todeta tiivistettynä nyt tää meidän aihe.

Katja: Kiitos Eveliina että olit podcastissa vieraana ja kiitos kaikille meidän kuulijoille. Tää on ollut jälleen kerran mielenkiintoinen keskustelu.

Eveliina: Kiitos.

Katja: Tervetuloa jälleen podcastin pariin. Mä olen Katja Holopainen Terveysalan lehtori Hämeen ammattikorkeakoulusta. Ja mulla on vieraana mun vanha kollega leikkaussali ajoilta eli Eveliina Mustonen. Tervetuloa Eveliina ja kiitos että oot jälleen tullut mun podcast vieraaksi.

Eveliina: Kiitos.

Katja: Tervetuloa kaikille meidän kuulijoille. Tässä jaksossa meidän on tarkoitus keskustella kirurgisen potilaan hoitopolun siitä loppuvaiheesta. Elikkä kun leikkaus on tehty ja potilas on kotiutumassa ja kotiutuu niin, että miten se voidaan turvallisesti tehdä. Ja miten se sairaanhoitajan osaamisella vaatii se vastuu ja päätöksentekokyky, että pystyy potilaan turvallisesti kotiuttamaan. Niin se varmaan on vaikein kysymys, että miten sen tietää, että onko potilas kotiutuskuntoinen. Että milloin hänet voi turvallisesti kotiuttaa, jos potilas on leikattu juuri sinä samaisena päivänä ja tänä päivänähän paljon on. On juurikin näin että tota jos kotiutuu leikkauspäivänä. Eli aamulla on tullut ja on tehty aamupäivän aikana toimenpide ja sitten siitä toipunut ja sitten kotiutetaan turvallisesti. Minkälaisia kokemuksia Eveliina sulla on, että mistä se oikein tietää että potilaan voi turvallisesti kotiuttaa?

Eveliina: Niin siihenhän ei ole. Ei ole mitään selkeästi, että joku tuntimäärä ei että se ei mene sillain. Tokihan se ehkä antaa sellaista, niin kuin jotain raameja. Mutta siihen on olemassa yksinkertaisia asioita, että on tarvinnut syödä ja juoda ja.

Katja: Just se, että miten on miten on pysynyt sisällä. Sehän kertoo tosi paljon. Miten ne anestesia-aineet on esimerkiksi haihtunut elimistöstä.

Eveliina: Niin niin. Joo juu ja sitten täytyisi pystyä virtsaamaan. Ja toki niinku kipu. Pitää olla jotenkin hallittavissa ja myöskin pahoinvointi.

Katja: Joo, että miten niiden kanssa pärjää sitten kotona.

Eveliina: Kyllä että ne esimerkiksi ja sitten niissä myöskin voi jo mainita sen, että yksi tärkeä osa-alue on se, että sä et voi olla yksin yötä.

Katja: Niin aivan ja se ei riitä että mulla on todella noheva viisitoistavuotias mun kaverina. Sehän ei riitä vaan se pitää olla täysikäinen. Täysi ikäistä seuraa niin sanotusti.

Eveliina: Niin, koska tavallaan siinähän on se, että sen henkilö joka sun kanssa on kotona niin se sen pitää niinku osata myöskin tehdä se arvio ,että jos siinä toipumisessa tuleekin takapakkia myöskin. Et tarvitseekin, että jos ei potilaana itse kykene siihen.

Katja: Kyllä joo ja leikkauksiin aina liittyy näitä riskejä. Tokihan ne on aika lailla minimoitu ja on tuon tutkitusti todettu että potilaat pystyy kotiuttamaan erilaisten hyvinkin vaativien toimenpiteiden jälkeen samana päivänä, mutta ainahan niihin esimerkiksi luottoriski on sellainen mikä liittyy kaikkeen leikkaustoiminta. Ja sehän voi olla hyvinkin vakava tilanne sitten kotona. Mutta onneksi

näitähän aika harvoin tapahtuu ja sitten se tarkkailu kuitenkin on sen verran pitkäaikaista, että siinä yleensä tällaiset asiat sitten jo huomataan ennen kuin potilas kotiutetaan.

Eveliina: Ehkä siihen harjaantuu siis vaan tekemällä, että milloin sä niin kun näet. Et tekemällä sitä työtä.

Katja: Kyllä ja onhan siihen olemassa tiettyjä listoja just niinku säkin tuossa mainitsit noita tiettyjä kriteerejä niin sanotusti. Että mitkä pitää toimia, että pääsee kotiin ja tokihan lääkärikin sitten käy katsomassa ja toteaa että voidaanko kotiuttaa. Mutta onhan se aika vahvasti, se on kuitenkin se hoitajan päätöksenteon käsissä tai niinku varassa se, että hoitaja niinku ehdottaa yleensä lääkärille, että nyt potilas vaikuttaisi olevan siinä kunnossa, että voitaisiin kotiuttaa. Tai että nyt ei oikein näytä siltä, että nyt ei ehkä voida. Lääkärin sen periaatteessa sen päätöksen kuitenkin tekee, mutta hoitajan aika vahvalla ammatti tai vahvaan ammattitaitoon nojaten.

Katja: Joo elikkä se on ehdottomasti se päätöksentekokyky ja vastuu, mikä tietenkin sitten sitä tekemällä niinku sanoitkin niin kehittyy.

Musiikkia

Katja: No sittenhän on näitä, puhutaan tällaisista sosiaalisista syistä, minkä takia itse asiassa tänä päivänä ja varmaan korona aikaan ehkä korostuu erityisesti, että ei voitu tai ei voida potilasta kotiuttaa. Että vaikka ne olisi muuten siinä kunnossa, mutta että sieltä ei löydy ketään, joka voisi tulla täysikäinen sinne kotiin niin kuin paljon näitä on tänä päivänä mikä tuntuma tai käsitys sulla on?

Eveliina: Niin kyllähän niitä jotka jää niin sanotusti siihen yksi yöksi ja kotiutuu heti aamusta on sosiaalisilla syillä.

Katja: Joo ja hekään ei enää tänä päivänä heitäkään ei siirretä niinku osastolle vaan he jää sitten tämmöiseen joko niinku onko se nyt yön yli yksikkö jossain. Ja sitten onko se sitten niinku lyhki toimintana joissain vähän näitä erilaisia eli lyhytjälki hoitoinen kirurgia.

Eveliina: Ja sit on herko.

Katja: Ai niin herkokin on vielä no niin eli näitä on tosiaan monenlaisia, mutta sama periaatehan niissä on kaikissa.

Eveliina: Joo ja tavallaanhan. Olisi tosiaan muuten niinku kotiin lähtevä, mutta sitten puuttuu tää yksi kriteeri ei täyty.

Katja: Ja se on kanssa yksi tärkeä kriteeri, että omalla autolla ei saa. Vaikka olisi vaan ihan pieneenkin toimenpiteeseen tullut, niin ei omalla autolla ajaen saisi esimerkiksi päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen kotiutua. Että tässähän on välillä niinku ehkä jouduttu ohjaamaan potilaita enemmänkin. Kuin ehkä hän vaan ajatellut, että minä tulen pieneen toimenpiteeseen, että kyllähän mä voin sitten autolla itse ajaa kotiin, mutta kuitenkin ne anestesia-aineet mitä potilas saa sen toimenpiteen aikana ne on aika voimakkaita. Ja kyllä siinä yksi vuorokausi pitää odotella että ne haihtuu kunnolla.

Katja: Ja tässäkin se potilaan oma rooli mitä meidän edellisessä jaksossa podcast jaksossa puhuttiin sitten potilaan roolista miten se on korostunut tässä kirurgisen potilaan hoitopolun. Niin kyllähän se tässä se vastuu myöskin potilaalla korostuu. Että hän niinku eihän me käydä katsomassa että siellä kotona joku on ja näin niin kyllähän se korostuu, että potilas itse vastaa myös näistä omista ratkaisuistaan.

Eveliina: Niin ja ottaa kopin siitä lopp hoidosta, mitä ennen tehtiin siellä osastolla.

Katja: Niin aivan kyllä. Ja sitten kuntoutuksesta mikä on yleensä aina leikkauksiin liittyy tosi vahvastikin se kuntoutus. Ja tietenkin ne ohjeet saa sieltä ja niitä niinku kerrataan monessa vaiheessa ja saa sitten vielä paperisena ne ohjeet että niihin voi sitten palata. Ja kyllähän siellä yleensä puhelinnumerokin on sitten mihin voi soittaa, että aikamoinen nivaska papereita yleensä potilas saa käteensä kun lähtee kotiin.

Eveliina: Joo, ja kyllähän niitä omasta kokemuksesta voi sanoa että. Ihmettelin aina, että miksi niihin kirjoitetaan, koska on viime viimeiset kipulääkkeet saanut sairaalassa ne kellonajat. Mutta kun on ollut potilaan roolissa niin se on kyllä ihan hyvä juttu että ne on kirjoitettu, koska vaikka itse oot ammattilaisena teet sitä työtä. Olet tehnyt sitä työtä. Mutta sitten kun oot potilaan roolissa niin ei siitä vaan muista että sulla on tosi monta ohje. Sulla voi olla fysioterapeutin ohjeet, sitten on seurantaohjeet ja sitten liittyen siihen leikkaukseen jotakin niin. Niin se, että voi olla semmoinen muistikuva, että jotain tästä on puhuttu, mutta sitten sulla on ne paperit mihin sä voit palata. Niin kun uudestaan, jos sä epäröit vaikka että no että mitkä nyt on ne että leikkaushaavat tulehdukseen missä tilanteessa. Mitä tässä ohjeessa sanotaan, että missä tilanteessa pitää ottaa yhteyttä?

Katja: No aivan joo niin on hyvä kerrata ne sitten sieltä papereita.

Eveliina: Että täyttyykö nää, että tarvitseeko mun?

Katja: Niin just niin ja onhan se ehkä parempi niinku soittaa kun sitten jäädä kauheasti niinku miettimään että jos ei ole varma mutta niihin papereihin pystyy sitten palaamaan kyllä. Ja siinähän se potilaan aktiivinen rooli korostuu kyllä aika vahvasti.

Musiikkia

Katja: Tuossa toisessa podcast jaksossa todettiinkin just se, että että vaikka mekin ollaan tässä puhuttu potilaasta, niin aika monesti se on asiakas jo se potilas ja on niinku aktiivinen aktiivisessa roolissa ja näin. Mutta että myöskin se leikkaus on sille potilaalle aina ainutkertainen kokemus. Että se on ehkä itselle leikkaussalissa potilas oli ehkä viides tai kuudes samaa toimenpidettä. Mitä tehtiin potilaista, niin piti aina pitää mielessä, että se on kuitenkin just sille kyseiselle potilaalle hyvinkin ainutlaatuinen kokemus. Ja se, että jos mulla on huono päivä, niin tai se että mua rupeaa vähän kyllästyttämään ja rupean katselemaan kelloa, että kello on jo iltapäivää pian tästä pitäisi lähteä kotiin ja mitä sitten on luvassa ja näin. Niin se että sille potilaalle se on kuitenkin ainutlaatuinen kokemus. Niin se oli ehkä semmoinen tärkeä asia, mikä itselle kiteytyi myös, että haluaisi antaa aina jokaiselle potilaalle semmoisen hyvän kokemuksen siitä leikkaussalista. Että se sitten kantaisi myöskin tietenkin lapsipotilaat, mutta ihan aikuisillekin, että kaikki potilaathan pelkää kun he tulee leikkaukseen, vaikka he ehkä muuta väittää. Mutta kyllä mun mielestä he aina pelkää. Vai ootko eri mieltä?

Eveliina: No se hän on ihan normaalia ja kun vähän ehkä kuuluukin. Kun sä tavallaan niin sä heittäydyt ihan oikeasti tavallaan toisten käsiin, ehkä kirjaimellisesti. Ja tosta ainutkertaisuudesta, niin kyllähän nyt miettii, että monelle oman lapsen syntymä on tosi ainutlaatuinen. Mutta se syntymä voi tapahtua tosiaan siellä leikkaussalissakin ihan suunnitellusti. Niin aina jotenkin itse oon ajatellut, että jos niissä hetkissä ainakin niin se ei saa näkyä että sulla on siinä tunteja takana tai ties kuinka monessa toimenpide niin. Ne voi jäädä sitten kuitenkin ehkä vähän kummittelemaan sinne.

Katja: Joo, ja se on hirveän varsinkin se sektio, niin siellä on usein myös isä tai tukihenkilö tai puolison mukana niin ne on tosi herkkiä hetkiä. Ja se että sieltä saattaa jäädä joku ihan pieni mitätön asia, mitä ei ole edes niinku tarkoitettu sillä tavalla kun esimerkiksi vaikka se puoliso sen kuulee tai potilas itse. Niin se saattaa jäädä jäädä niinku negatiiviseksi käsityksesi siitä, että ne on tosi niinku

ainutlaatuisia. Musta on ollut aika hienoa että on päässyt niinkin ainutlaatuiseen ja intiimiin hetkeen, kun kun tota perhe muodostuu siinä. Että ensimmäinen lapsi syntyy, niin se on kyllä ollut aika upeita kokemuksia. Varmaan niinku parhaimpia tuolta leikkausalue ajalta ja semmoisia mitkä ei jäänyt mieleen.

Eveliina: Niin se on ehkä semmoinen tosi merkityksellinen, koska ollaan sitten niinku tavallaan elämän voidaan olla siellä. Lopun alkumetreillä, mutta sitten on niitä tilanteita että ollaan siellä loppu.

Katja: Niin niin. Kyllä ja se lapsen syntymä on. Se on varmaan niitä positiivisempia juttuja mitä leikkaussalissa tapahtuu, että usein sinne tullaan juuri se että on joku syöpä tai joku tämmöinen ikävä asia minkä takia tullaan. Että toki niinku yritetään saada se hyvä lopputulos, mutta se siinä on aina sellainen tietty pelko myös mukana, mutta että siihen lapsen syntymään niin niin se kuitenkin on pääsääntöisesti semmoinen positiivinen asia ja odotettu ja toivottu asia.

Eveliina: Kyllä ja mitä tulee tähän ohjaukseen niin. Kyllä sitä aika useasti on alkanut imetysohjauskin jo siinä leikkaussalissa.

Katja: Kyllä joo joo kyllä.

Eveliina: Että kotia kohti meinaan siinäkin tähdätään.

Katja: Joo, kyllä kyllä.

Musiikkia

Katja: Tiiviisti yhteen vetäen voidaan siis ajatella, että tosiaankin se potilaan oma rooli korostuu, mutta yhtälailla myös se sairaanhoitajan ammattitaito ja osaaminen ja kokemuskin siinä potilaan kotiutuksessa. Mut paljon on jälleen potilaan vastuulla ja toki hoitajakin vastuulla, että siinä lyhyessä ajassa tulee tiiviisti paljon asiaa ja mitä pitäisi omaksua ja näin. Tää voidaan kyllä varmasti kiteyttää näin ja se ehkä lisätä, että potilas on tosiaan itsekin paljon vastuussa ja paljon vartijana tänä päivänä kirurgisessa hoitotyössä.

Katja: Kiitos Eveliina että oot ollut mun podcast vieraana ja tää on ollut mielenkiintoinen kokemus meille molemmille. Ensimmäiset podcast lähetykset oli nää 3 ensimmäistä jaksoa. Kiitos että uskalsit heittäytyä mukaan.

Eveliina: Kiitos tää oli positiivinen kokemus.

Katja: Hyvä juttu ja ehkä näitä tulee lisää. Kiitos myös kuulijoille ja se onkin vähän semmoinen vinkki, että ehkä näitä tosiaan tulee lisää, että nyt ei vielä ehkä mainosteta aihetta sen enempää, mutta tota varmaan ehkä vaan meistä sitten myöhemmin lisää.