Hyppää sisältöön
Etusivu Kuusi tutkijaa valittu HAMKin omaan tutkijatohtoriohjelmaan 

Kuusi tutkijaa valittu HAMKin omaan tutkijatohtoriohjelmaan 

Valinnat HAMKin tutkijatohtoriohjelmaan on tehty. Uudet postdoc-tutkijat työskentelevät mm. älykkäiden tekstiilien, mikrobiologian, organisaatiokäyttäytymisen tai rakennetun ympäristön parissa. 

Kerroimme viime lokakuussa uudesta tutkijatohtoriohjelmasta, jossa tohtoreiksi jo valmistuneet pääsevät jatkamaan kouluttautumistaan työelämää lähellä olevaan soveltavan tutkimuksen parissa. Ohjelmaan oli julkinen haku, ja valinnat tehtiin alkuvuodesta. Osa tutkijoista on jo aloittanut työnsä HAMKissa.

Heillä on vahva motivaatio ja valmiudet tehdä soveltavaa ja tavoitteellista tutkimusta yhteiskunnan ja koko yrityssektorin menestyksen edistämiseksi.

Annukka Pakarinen, tutkimusjohtaja HAMK

Ohjelmaan valitut tutkijat, tutkimusaihe ja ohjaaja HAMKissa:

Sami Löfgren: Ammattiopettajien ja työpaikkaohjaajien osaaminen ja ammatti-identiteetti, ohjaaja Katja Vähäsantanen

Teemu Salo: Tutkimuksen painopistealueina venyvä elektroniikka, puettava elektroniikka ja älyvaatteet sekä 3D-tulostettu elektroniikka, ohjaaja Satu Jumisko-Pyykkö

Suvigya Sharma: Mikrobitoiminnan stimulointi puutarhaviljelyn kasvualustoissa, jolloin alustat tukevat kasvien parempaa kasvua, ohjaajat Marika Tossavainen ja Outi-Maaria Sietiö

Paramjeet Saroj: Terveellisen, maukkaan ja rakenteellisesti miellyttävän sieniruokatuotteen kehittäminen, ohjaajana Ulla Moilanen

Merly Kosenkranius: Hyvinvointi koulutuksen ja työelämän kontekstissa, ohjaajana Liisa Postareff

Yoon Han: Tutkimus laajennetusta käsitteestä “kaupunkien uusekosysteemit”, jotka yhdistävät kaupunkien harmaat ja vihreät alueet regeneratiivisesti kaupunkiympäristöjen kehittämiseksi, ohjaaja Outi Tahvonen

Kaikki valitut vastaavat tavoitteeseen tutkia euroopanlaajuisesti tärkeitä tutkimusaiheita eli vihreää siirtymää, sosiaalista osallisuutta sekä digitaalista siirtymää.

”Heillä on vahva motivaatio ja valmiudet tehdä soveltavaa ja tavoitteellista tutkimusta yhteiskunnan ja koko yrityssektorin menestyksen edistämiseksi. Lisäksi he ovat halukkaita kehittämään tutkimustaitojaan kohti poikkitieteistä ja poikkiammatillista tutkimusta”, HAMKin tutkimusjohtaja Annukka Pakarinen sanoo.

Lisätietoja: