Hyppää sisältöön
Riihimäen korkeakoulun etuovi. Oven päällä suuri purjekangas. Monikerroksinen talo, osa seinistä ikkunoita.
Etusivu Riihimäki

Rii­hi­mäen kam­pus

Monipuolista tekniikan osaamista, robotiikkaa ja liikennealaa, tätä kaikkea löydät Riihimäen kampukselta.

Riihimäellä opintotarjontaamme kuuluu sekä suomen- että englanninkielisiä insinöörikoulutuksia, joista valmistuu tulevaisuuden moniosaajia. Opetuksen lisäksi kampuksella tehdään myös paljon tutkimustyötä. Kampuksella opiskelee noin 1600 opiskelijaa ja työskentelee noin 50 henkilöä.

Kampukselta löytyy loistavat puitteet niin teoreettiselle kuin käytännölliselle opiskelulle ja tutkimukselle: tiloja löytyy monipuolisesti konetekniikan pajasta auditorioon ja videostudiosta ATK-luokkiin. Esimerkiksi opinnoissa käytössä olevat 3D-tulostimet ja erilaiset robotit tukevat hyvin käytännön oppimista.

HAMKin lisäksi kampuksella toimivat Business Park Riihimäki, Suomen ympäristöopisto Sykli ja Riihimäen kaupungin Robotiikkakampus. Tiesitkö, että Riihimäki on Suomen robotiikan pääkaupunki?

Kampus toimii myös tiiviissä yhteistyössä naapurissa sijaitsevien toisen asteen Hyria koulutuksen ja Riihimäen lukion kanssa. Koulut ovat solmineet yhteistyösopimuksen Riihimäen kampuksen alueelle, jonka tarkoituksena on kehittää Riihimäen opiskelijoiden palveluita entisestään. Käytännössä yhteistyö tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä opintoja, projekteja sekä palveluita.

Ajan­koh­tais­ta Rii­hi­mäel­lä

Yh­teys­tie­dot ja saa­pu­mi­nen

Kaartokatu 2, 11100 Riihimäki

Pal­ve­lut

Muut kam­puk­set

Evo

Ainutlaatuinen metsäkampuksemme tarjoaa opiskelijoille korkeatasoisia metsäopintoja suomeksi ja englanniksi niin luokkahuoneessa kuin metsässäkin.

Vanha punatiilinen tehdas joka nykyään kampus. pääsisäänkäynti ja edessä vihreitä istutuksia.

Fors­sa

Forssan kampuksemme sijaitsee vanhassa puuvillakehräämössä, jonka tilat on uusittu tyylikkäästi HAMKin käyttöön. Kehräämöalueelle on syntynyt kulttuurikeskus, jossa toimii koulun ohella kansalaisopisto, musiikkiopisto, museoita, yrityksiä, kirjasto, keilahalli ja ruokaravintoloita.

Hä­meen­lin­na

Kehittyvä, kasvava ja moderni pääkampuksemme, Hämeenlinnan korkeakoulukeskus kokoaa yhteen tuhansia opiskelijoita ja satoja työntekijöitä. Laajalta kampusalueeltamme löytyy monipuoliset tilat ja palvelut eri alojen opiskeluun kuin tutkimustyöhön.

Rakennus Lepaalla

Lepaa

Kartanomaisemia, tomaattituotantoa ja 20 hehtaaria puistoalueita, Lepaan kampuksellamme pääset aistimaan puutarha-alaa lähietäisyydeltä. Kampuksella on pitkät perineet, jonka ansiosta puutarha-alan ammattilaisia on koulutettu jo yli sadan vuoden ajan, vuodesta 1910 alkaen.

Mustialan kampuksen päärakennus. Punatiilinen kaksikerroksinen rakennus. Etualalla nurmikkoa ja kukkivia puita.

Mus­tia­la

Historiallinen ja maaseudunrauhassa sijaitseva Mustiala on HAMKin vanhin kampus, joka juontaa juurensa vuoteen 1840 asti. Nykypäivänä vanhojen ja idyllisten rakennusten ympärille on kehittynyt edistyksellinen luomutuotannossa oleva opetus- ja tutkimusmaatila, joka tarjoaa opiskelijoille käytännönläheisen oppimisympäristön.

Riihimäen korkeakoulun etuovi. Oven päällä suuri purjekangas. Monikerroksinen talo, osa seinistä ikkunoita.

Rii­hi­mä­ki

Monipuolista tekniikan osaamista, robotiikkaa ja liikennealaa, tätä kaikkea löydät Riihimäen kampukselta. Kampuksen opintotarjontaan kuuluu sekä suomen- että englanninkielisiä insinöörikoulutuksia, joista valmistuu tulevaisuuden moniosaajia. Opetuksen lisäksi kampuksella tehdään myös paljon tutkimustyötä.

Valkeakosken kampuksen etuala, valkoinen iso rakennnus, edessä vihreitä istutuksia.

Val­kea­kos­ki

Aidosti kansainvälinen oppimisympäristö löytyy Valkeakoskelta! Etelä-Pirkanmaan alueella sijaitseva Valkeakoksen kampuksemme on moderni ja yhteisöllinen.

Suu­ret mat­kat teh­dään ih­mi­sen ko­koi­sin as­ke­lin

Kuukausittain ilmestyvässä uutiskirjeessämme kerromme ajankohtaisimmat ja tärkeimmät uutiset HAMKista.