Jaakko Helander: ”En ole mikään brändinrakentaja”

Tutkija, opettaja, opinto-ohjaaja ja sivutoiminen psykoterapeutti Jaakko Helander on tehokas verkostoituja, jonka elämää ohjaa suunniteltu sattuma.

Teksti: Jaana Siljamäki Kuva: Jaakko Helander

”Erilaiset verkostot ovat aina olleet minulle tärkeitä. Oikeastaan kieltäydyn puhumasta verkostoista. Olen monessa tiimissä mukana, eikä sillä ole väliä, teenkö hommia tänään Jyväskylän yliopistoväen vai ruotsalaisten kouluttajien kanssa – kaikki ovat minulle enemmänkin kollegoita. Esimerkiksi artikkelien yhteiskirjoittamista on paljon.

Twitterissä minulla on yhteys oman alan keskeisiin ihmisiin Suomesta ja Euroopasta. Kontakteina on muun muassa korkeakouluväkeä, ministeriöiden virkamiehiä, oppilaitosten rehtoreita, eri alojen asiantuntijoita. Asiat selviävät siellä usein nopeammin kuin sähköpostilla.

Twitter on ylipäänsä tuottanut paljon ammatillista iloa ja myös oikeita, rahanarvoisia juttuja HAMKille. Twitterissä on monta hyvää puolta. Se vaatii tiivistämisen taitoa, olennaiseen keskittymistä ja on alustana tasa-arvoinen, sillä keskusteluihin voi osallistua kuka tahansa. Egobuustaus ei ole siellä se juttu, kuten LinkedInissä, ja Facebookissa taas pointit hukkuivat julmetun pitkiin viestiketjuihin.

Some-esiintymiseni on tasapainoilua asiantuntijuuden ja persoonallisen twistin välillä.

Some-esiintymiseni on tasapainoilua asiantuntijuuden ja persoonallisen twistin välillä, ja aluksi olin varovaisempi. Nyt kirjoitan sinne spontaanisti, pyrin aitouteen ja suoruuteen. En ole mikään brändinrakentaja. Jossain hankkeessa yritimme sopia vuoroja, jolloin kukin twiittaa vuorollaan, mutta se ei toiminut minulle. Parempi viestiä, kun on asiaa. Ainut suunniteltu sisältöni on ”hajatelmat”, joita olen tehnyt noin yhden viikossa muutaman vuoden ajan. Ne ovat yleensä ammatillisia, joskus filosofisia.

En oikein osaa erotella sometoimintaani miksikään erilliseksi asiaksi, se on osa työnkuvaa ja sitä vastuuta, mikä meillä on korkeakoulutoimijoina: osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tehdä tuloksia näkyviksi.

Lisäksi olen aika monessa virallisessa ryhmittymässä mukana, kuten ELO-foorumissa, Opettajankoulutusfoorumissa, eurooppalaisessa aikuiskoulutuksen foorumissa, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiössä… Niillä on se merkitys, että pääsen asiantuntijana ja HAMKia edustaen vaikuttamaan ja kuulemaan, mitä on tulossa. Kaipaan kyllä hirveästi normaaliaikoja, sillä etenkin kansainvälisissä yhteyksissä fyysisillä tapaamisilla on iso merkitys. Sosiaalinen seurustelu on yleensä se polku, joka johtaa luottamukseen ja yhteiseen tekemiseen.

Olen ollut nyt 20 vuotta HAMKissa.

Olen ollut nyt 20 vuotta HAMKissa. Alusta saakka olen sekä opettanut että tehnyt hanketyötä. Kun aloitin, menin mukaan vaikeasti työllistyviä auttavaan hankkeeseen. Nykyisin työni ydintä on kaikki, mikä liittyy uraan ja opinto-ohjaukseen. Tutkimus, kehitys, opetus ja ohjaus ovat kaikki läsnä, tutkimustyöhön painottuen. Sanoisin, että työnkuva on kirkastunut vuosi vuodelta ja nyt on ideaalitilanne.

Suurimpia pitovoimia HAMKissa on ollut se, että olen saanut vaikuttaa omaan työnkuvaan. Lisäksi toimin psykoterapeuttina, se on myös tapa pysyä kiinni todellisuudessa. Opinto-ohjauksessa ja psykoterapiassa on kyllä paljon samaa, sillä pohjimmiltaan on kyse ihmisen auttamisesta.

Kodin perintönä on tullut tiettyä humanistista otetta.

Olen urbaanin ympäristön kasvatti Kruununhaasta. Pidän itseäni avarakatseisena ja elinpiiri on aina ollut monikulttuurinen. Kodin perintönä on tullut tiettyä humanistista otetta, isä oli kielitieteilijä ja taidehistorioitsija. Kävin Helsingin Normaalilyseon latinaluokan ja olin hyvä matematiikassa ja luonnontieteissä, mutta myös tekniikka kiinnosti minua. 1990-luvun alussa oli vaihe, jolloin olin tovin yrittäjänä it-alalla. Lama vei yrityksen, ja siitä lähti pohdinta, mitä voisin tehdä ihmisten kanssa. Ehkä myös se vaikutti, että olin tehnyt opettajan sijaisuuksia.

Omaa elämääni selittää urateoria nimeltä suunniteltu sattuma. On ollut joitain kiintopisteitä, asioita, jotka kiinnostavat. Mutta tosiasia on se, että kaikki työpaikat olen saanut sattuman kautta ja kontaktilla johonkin ihmiseen. Mielestäni kaikkia voi rohkaista seuraamaan jotain suuntaa, betonoitujen urasuunnitelmien sijaan. Mitä työhön tulee, mikään ei ole elinikäistä, välttämätöntä tai pakkoa. Aina voi tehdä uusia siirtymiä. Ja unelmoida.

Jos olisi taloudellisesti mahdollista, minulla olisi sellainen terapiaa, ohjausta, kirjoittamista, ajattelupajaa ja vapaata itsensä toteuttamista yhdistelevä keskus Kreikassa tai Italiassa, Välimeren rannalla. Sellainen antiikin aikainen meininki tavallaan, kyllä.”