Hyppää sisältöön

Design Riihimäki -hanke

Hankkeen tiedot

HankeDesign Riihimäki
Kesto1.1.2023 – 31.12.2023
ToteuttajatHämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ja Riihimäen kaupunki
RahoittajatAlueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen
(AKKE) -määräraha, Hämeen liitto
Budjetti79 372 €

Hankkeen tavoitteena on Riihimäen lasin alueen konseptin kehittämisen ja käyttötarkoituksen muuttamisen avulla luoda matkailu- ja kulttuuripalveluiden kohde, joka nojaa lasiteollisuuden historiaan, luovien alojen osaajaverkostoon, Riihimäen palvelutarjonnan kehittämiseen sekä lasitehtaan ympäristön ominaispiirteisiin. 

Hanke on esivalmisteluhanke Suomen Lasimuseon ja Riihimäen vanhan lasitehtaan alueen kehittämiseksi, ja se toteutetaan ajalla 1.1.2023 – 31.12.2023. Hankkeen toteuttajina ovat Hämeen ammattikorkeakoulu ja Riihimäen kaupunki. Tahoilla on omat kehittämisvastuunsa. Hankkeen tavoitteena on luoda alusta jatkohankkeiden mahdolliselle hakemiselle

Toiminta-alue

Riihimäki

Ohjausryhmä

Mika Herpiö, Riihimäen tilat & Kehitys Oy (Puheenjohtaja)​
Kristian Keinänen, Riihimäen kaupunki​
Hanna Mamia-Walther, Riihimäen Lasimuseo​
Erkki Taskinen, Yritysvoimala​
Sebastian Hovi, Hämeen liitto​
Arto Saarinen, Hämeen liitto​
Antti Viiman, HAMK​
Sari Hanka, HAMK​
Juha Vihavainen, Kallioinen Oy

Riksulainen, jätä ideasi!

Hämeen ammattikorkeakoulu, Kallioinen Yhtiöt Oy ja Riihimäen kaupunki ovat yhteistyössä kehittämässä Riihimäen kuuluisan lasitehtaan aluetta kohti tulevaisuutta. Museoviraston suojelemat kiinteistöt ovat tällä hetkellä jo saaneet uusia vuokralaisia, mutta tulevaisuuden suuntaa tuhansien neliöiden infralle haetaan jatkuvasti.

Onko sinulla mielessäsi potentiaalinen liikeidea tai toive, millaista toimintaa vanhalla lasitehtaalla tulevaisuudessa tulisi olla? 

Ajankohtaista

Syksy 2023:

Uudet ideat liiketoiminnaksi:

Yrttäjyyspolun rakentaminen samalla tavalla kuin Hämeenlinnassa; kuinka ideoista luodaan liiketoimintaa? Kehittämisen kytkeminen alueen erikoisosaamisiin.

Asiantuntijayhteistyö:

Asiantuntijayhteistyöllä pyritään rakentamaan Riihimäen lasitehtaan aluetta yhteiskehittämisen menetelmin. Ensimmäinen asiantuntijayhteistyön toteutus järjestettiin 16.2.2023 havainnointikävelynä Riihimäen kampukselta lasitehtaan alueelle.

Havainnointikyselyä ennen järjestetään kaupungin ja HAMKin yhteinen keskustelutilaisuus, johon osallistuu HAMKin yrittäjyyden, liiketoimintaosaamisen sekä tekniikan yksikön henkilökunta (n. 150).

Kevät 2023:

Nopeat ja ketterät kokeilut vastuullisen liiketoimintamallin muotoilemiseksi, uusien liiketoiminakonseptien synnyttämiseksi ja alueen yritysekosysteemin kehittämiseksi  

  • Paketin sisältö: Vastuullisen liiketoiminnan paketin sisältö jakaantuu​
  1. HAMKin luomien oppimiskokonaisuuksien avaamisesta hanketyön kautta verkoston toimijoille​
  2. Kiihdyttämöpolun rakentamisesta HAMKin, yritysvoimalan sekä Riihimäen kaupungin yhteistyössä – tavoitteena erilaisten kohderyhmien tavoittaminen ja aktivointi​
  3. Ekosysteemin arvovirtojen mallintaminen toimijoiden aktiviteettien kautta ja niiden kautta rakennettavan mallin tuotteistaminen

Oppimiskokeilut ja yrittäjyysinnovaatiot:

  • Oppimiskokeiluissa lähdetään liikenteeseen yhteisen suunnittelun näkökulmasta. Tavoitteena löytää opiskelijaryhmiä, joilla on annettavaa Riihimäen lasitehtaan alueen kehittämiseen​
  • Kehittämistä tehdään hankkeen aikana ainakin oheisissa opintojaksoissa:
  • Amazing Business Train – Riihimäen lasitehtaan projekti osana kevään 2023 toteutusta. Opiskelijaryhmä vieraili maaliskuussa 2023 lasitehtaalla ja loi SAKO Centerin konseptimallin
  • cSchool of Business Design – Käynnissä keväällä 2023. Opiskelijatiimi rakentamassa alueellista tapahtumakonseptia Lasitehtaalle
  • cSchool kesäopinnot – cSchoolin kesäopinnoisssa mukana kaksi opiskelijaa tutkimassa SAKO Centerin kehittämistä osana Kallioinen Oy:n yhteistyötä
  • Optiona:​
    • Tapahtumamuotoilu (2024)​
    • Vastuullinen markkinointi (2023)​
    • DIILI-viikko konetekniikan opiskelijoille (1. vuosikurssi) – Salla Niittymäki, Jukka Raitanen​
    • DIILI-viikko liiketalouden opiskelijoille (1. vuosikurssi) – Vesa Tuomela, Jukka Raitanen

Yhteystiedot

Kristian Keinänen

Hankepäällikkö, Riihimäen kaupunki

Puh. +35850 465 2251

[email protected]

HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjoitettu mustalla tekstillä. Vieressä HAMKin symboli