HAMKin uusi Smart&Bio-rakennus on valmis
Hämeen ammattikorkeakoulun uusi koulutus- ja tutkimusympäristö, Smart Solutions in Biotechnology (Smart&Bio) on valmistunut suunnitellussa aikataulussa. Kyseessä on erityisesti yrityslähtöistä koulutus- ja tutkimustoimintaa edistävä sekä HAMKin kansainvälistä tutkimusyhteistyötä lisäävä investointi.
Hämeenlinnan korkeakoulukeskukseen nousseeseen Smart&Bio-rakennukseen on päästy muuttamaan vaiheittain marraskuun lopulta lähtien. Kaksitasoiseen 1800-neliöiseen rakennukseen tulee laboratoriotiloja opetuksen ja tutkimuksen käyttöön. Lisäksi käydään keskusteluja muista käyttötarpeista mm. yritysten kanssa.
Rakennukseen siirtyvät HAMKin bio- ja elintarviketekniikan koulutus ja tutkimuslaboratoriot nykyisestä Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen B-rakennuksesta sekä SmartBio-kärkiekosysteemin mukaista toimintaa C-rakennuksesta. Kaikkiaan ensi vuodesta alkaen rakennuksessa työskentelee n. 60–80 HAMKin työntekijää ja opiskelijaa.
Uudet tilat mahdollistavat mm. elintarvikkeiden jalostamiseen, käymistuotteiden kehittämiseen tai kasvipohjaisten tuotteiden fermentointiin. Erityisesti bioprosesseihin liittyvä tutkimus ja prosessidatan hyödyntäminen voidaan viedä uusissa tiloissa seuraavalle tasolle. Entistä toimivammat, teknologialtaan edistyneemmät ja turvallisemmat tilat mahdollistavat mm. synteettiseen biologiaan liittyvää tutkimusta.
Rakennusvaihe sujui hienosti aikataulussa ja lukuisat toiveet saatiin toteutettua alati muuttuvan tutkimus- ja koulutuskentän tarpeisiin.
”Smart&Bio –tiloissa on huomioitu työn sujuvuuteen ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja sen lisäksi, että voimme jatkossa tarjota toimintaa koko ruoka- ja materiaaliketjun tutkimukseen. Voimme esimerkiksi nyt tarjota kaikki biokaasututkimuksen prosessointivaihtoehdot, tuottaa uusia bio-pohjaisia raaka-aineita sieni- ja levätutkimuksen avulla sekä avata maaperän hiilensidonnan salaisuuksia DNA-tasolta asti”, tutkimusjohtaja Annukka Pakarinen sanoo.
Hankkeen kokonaisbudjetti oli 7,7 miljoonaa euroa. Varsinaiset rakennuskustannukset olivat 6,5 miljoonaa euroa.
”Suunnitelu-, rakennuttamis-, kaluste- ja laitehankinta kustannusten jälkeen voidaan todeta, että hanke pysyi budjetissaan”, kiinteistökehitysjohtaja Tuomas Salonen sanoo.
Rakennuksessa järjestetään lähitulevaisuudessa erilaisia toimintaa esitteleviä tilaisuuksia, kuten rekrypäiviä, kurkistustilaisuuksia alan yrityksille ja muille sidosryhmille.
Hankkeen rakennusurakoitsijana toimi MVR-Yhtymä Oy, putki- ja ilmanvaihtourakoitsijana Tammelan talotekniikka Oy ja sähköurakoitsijana ESP Lahti Oy.
Lisätietoja:
Tuomas Salonen
Kiinteistökehitysjohtaja
Ylin johto ja kehittäminen