HAMKin tutkimukselle uudet fokusalueet

Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) tutkimus on kehittynyt ja kasvanut viimeisten vuosien aikana huimasti. Tällä hetkellä soveltavan tutkimuksemme parissa työskentelee jo noin 190 ihmistä. Uusimpana tutkimuskokonaisuudessa ovat fokusalueet.
Tutkimuksen fokusalueet jäsentävät HAMKin monialaista ja poikkitieteellistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Fokusalueet muodostuvat yhdestä tai useammasta tutkimusryhmästä, joissa on asiantuntijoita HAMKin tutkimus- ja koulutusyksiköistä.
“Haluamme tehdä merkityksellistä työtä ja ratkoa isoja haasteita, kuten hyvinvoivan ja osaavan työvoiman riittävyyttä tulevaisuuden työmarkkinoille. Näitä haasteita ratkaistaan vain tuomalla yhteen osaajia eri aloilta ja pohtimalla ratkaisuun pääsyä poikkitieteellisesti ja – ammatillisesti”, pohtii tutkimusjohtaja Annukka Pakarinen.
Fokusalueita on yhteensä kahdeksan ja ne on jaoteltu kolmen tutkimuksen kärkiekosysteemin, SmartBion, SmartBuiltin ja SmartEdun mukaisesti. Uudet fokusalueet ja niiden verkkosivut on koottu jutun loppuun.
Haemme tutkimuksessamme reaalimaailmassa toimivia oikeita ratkaisuja soveltamalla teoriaa käytäntöön ja pilotoimalla. Soveltavassa ja elinkeinoelämää tukevassa tutkimuksessamme poikkitieteellisyys on erinomainen työkalu.
Ratkaisukeskeistä ja poikkitieteellistä soveltavaa tutkimusta
HAMKin tutkimuksen kehittymistä ohjaa Parhauden strategia. Strategian perustana on missiopohjaisuus, joka ohjaa etsimään systeemisiä ja kokonaisvaltaisia muutoksia ja hyötyjä laajojen haasteiden ratkaisemiseksi.
Tutkimuksen tekemisen luonne on ratkaisukeskeinen ja lähestymistapa poikkitieteellinen.
“Haemme tutkimuksessamme reaalimaailmassa toimivia oikeita ratkaisuja soveltamalla teoriaa käytäntöön ja pilotoimalla. Soveltavassa ja elinkeinoelämää tukevassa tutkimuksessamme poikkitieteellisyys on erinomainen työkalu”, HAMKin tutkimusjohtaja Annukka Pakarinen kertoo.
Parhauden strategian työstäminen aloitettiin HAMKissa vuonna 2021 kysymyksellä ”Missä me voimme olla parhaita?”. Strategia ohjaa HAMKin tutkimuksen kehittymistä pitkäjänteisesti. HAMKissa tehtävään tutkimukseen voi tutustua tarkemmin HAMKin verkkosivuilla.
HAMKin tutkimuskärkiekosysteemit ja fokusalueet
Kärkiekosysteemi: SmartBio – Älykkäät biotalouden ratkaisut
Fokusalueet
Kärkiekosysteemi: SmartBuilt – Älykäs ja kestävä rakentaminen
Fokusalueet
Kärkiekosysteemi: SmartEdu – Tulevaisuuden älykäs koulutus ja osaaminen
Fokusalueet
Lisätietoja:
