Enemmän arvoa kierrätysmateriaaleista – HAMKin tutkimus vauhdittaa kiertotaloutta

Hämeen ammattikorkeakoulussa on käynnistynyt PLUTO-hanke, jossa kehitetään kiertotalouden pk-yritysten liiketoimintaa korostamalla kierrätysmateriaalien jalostusasteen nostamista ja tarjoamalla työkaluja asiakkaiden dataan pohjautuvaan palvelullistamiseen.
Hankkeen taustalla on kasvava tarve siirtyä perinteisestä materiaalien kierrätyksestä uudistavampiin eli regeneratiivisiin toimintamalleihin, joissa kierrätysmateriaalin jalostusastetta nostetaan ja samalla luodaan ympäristöä korjaavia ratkaisuja. Kiertotalousyritykset voivat näin tehostaa toimintaansa ja parantaa kannattavuuttaan esimerkiksi kehittämällä uusia upcycling-tuotteita tai -prosesseja. Toisaalta digitaaliset palvelut ja asiakasyritysten data avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia, kun kiertotalouden toimijat pystyvät tarjoamaan vaikkapa raportointi- tai seurantapalveluita materiaalivirtoihin liittyen.
Kiertotalousyrityksillä on paljon dataa, jonka avulla ne voivat tuottaa lisäarvopalveluita omille asiakkailleen esimerkiksi vastuullistoimien ja raportoinnin tueksi.
Anne-Mari Järvenpää, projektipäällikkö
Hankkeen tavoitteena on tunnistaa yhdessä Kanta-Hämeen jätehuollon ja materiaalikiertojen parissa toimivien yritysten kanssa, miten sivuvirtojen arvoa voidaan kasvattaa uusilla tuotteilla tai toimintamalleilla sekä selvittää tapoja, joilla dataan perustuvia palveluja voidaan liittää yritysten tarjontaan. Käytännössä tehdään yrityskohtaisia case-analyyseja, järjestetään yhteisiä työpajoja ja toteutetaan pilotteja, joiden tuloksena syntyy dokumentoituja kehityssuunnitelmia ja uusia palvelukonsepteja. Pilotit ja konseptit rakennetaan yritysten tarpeiden pohjalta.
”Kiertotalousyrityksillä on paljon dataa, jonka avulla ne voivat tuottaa lisäarvopalveluita omille asiakkailleen esimerkiksi vastuullistoimien ja raportoinnin tueksi. Datapohjaisten palveluiden kehittämisen valmiudet vaihtelevat kiertotaloustoimijoilla, minkä vuoksi Digitalisaatiolla kestävän kehityksen ja kiertotalouden ratkaisuihin -tutkimusryhmämme tarjoaa apua kehittämiseen PLUTO-hankkeen puitteissa,” kertoo projektipäällikkö Anne-Mari Järvenpää.
Kutsumme mukaan kiertotalouden yritykset ja muut alan toimijat, jotka haluavat kehittää materiaalivirtojen hallintaa ja dataan perustuvia palveluja. PLUTO on osa siirtymää kohti kiertotaloutta, jossa keskiössä ovat materiaalien tehokas kierto ja uudelleenkäyttö. Tavoitteena on rakentaa kestävämpi ja vastuullisempi tulevaisuus yhdessä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa.
Datapohjaisten palveluiden ja uudistavien toimintamallien kehittäminen kiertotalouden pk-yrityksissä – PLUTO -hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmaa.
Datapohjaisten palveluiden ja uudistavien toimintamallien kehittäminen kiertotalouden pk-yrityksissä – PLUTO
PLUTO-hanke auttaa kiertotalouden pk-yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa kahdella tavalla: nostamalla kierrätysmateriaalien arvoa uusien tuotteiden ja toimintamallien avulla sekä hyödyntämällä asiakasdataa uusissa palveluissa. Tavoitteena on luoda kannattavampia ja ympäristöä hyödyttäviä ratkaisuja yhdessä yritysten kanssa.


Ota yhteyttä:

Anne-Mari Järvenpää
Tutkijayliopettaja, tenure track
HAMK Tech