Emma Kokkonen: “Pitää luoda mahdollisuuksia opiskelijoille olla omana itsenään osa yhteisöä”

Opiskelijakunta HAMKOssa opiskelijoiden ohjauksen ja hyvinvoinnin asiantuntijana toimiva Emma Kokkonen tietää opiskelijoiden jaksamisen olleen koetuksella, mutta uskoo, että korona-ajasta kärsineille tarjoutuu vielä mahdollisuus normaaliin opiskeluelämään. Itsekin jaksamisen kanssa kamppaillut Kokkonen on siitä elävä esimerkki.

Teksti ja kuva: Jaana Siljamäki

”Siirryimme vuosi sitten Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n asiakkaiksi, joten olen hyvinvointiin liittyen istunut monissa kokouksissa, joissa on väkeä eri korkeakouluista. Tietoja ja kokemuksia on jaettu, mikä on ollut tosi tärkeää. Ei ole nimittäin ollut ainuttakaan tapaamista, jossa opiskelijoiden mielenterveys ei olisi ollut esillä.

Kuten on paljon puhuttu, opiskelijat voivat nyt vaihtelevasti. Osalle korona-ajan opetustapa on ollut paras mahdollinen tai siihen on sopeuduttu hyvin. Mutta huonommin voivien osuus on kyllä suurempi kyselytulosten ja yhteydenottojen perusteella. Opiskelu saatetaan kokea raskaana, mutta paljon on myös sitä, että opiskeluelämä ei vastaa odotuksia. Ei koeta kuuluvansa yhteisöön, ei ole opiskelijakulttuuria, ei vapunviettoa haalareissa. Ei ole välttämättä saanut opiskelijakavereita tai edes muuttanut opiskelupaikkakunnalle. Joten on täysin ymmärrettävää, että näitä tuntemuksia on.

Erityisesti minua mietityttääkin nyt se, onko opiskelijoilla jaksamista, vaikka tapahtumia olisikin? Sitä viestiä väsymisestä on tullut niin paljon. Kampusten paikallisyhdistyksiinkin on ollut vaikea löytää vapaaehtoisia mukaan, kun opiskelijat eivät jaksa mitään ylimääräistä.

Kannustan kuitenkin kovasti lähtemään mukaan, koska kaikki, jotka ovat niin tehneet, ovat kiitelleet päätöstään.

Kannustan kuitenkin kovasti lähtemään mukaan, koska kaikki, jotka ovat niin tehneet, ovat kiitelleet päätöstään. He kertovat tutustuneensa uusiin ihmisiin ja oppineensa paljon.

Ja vaikka tilanne vähän synkältä on vaikuttanut, voi tässä nähdä jotain valoakin. Korona-aikaan aloittaneilla opiskelijoilla on kuitenkin vielä opintoja jäljellä ja olemme palaamassa maaliskuussa normaaliin opiskeluun. Ihan varmasti hyviä kokemuksia ehtii vielä tulla. Toisekseen jonkinlainen lohtu on sekin, että opiskelijat eivät ole yksin tuntemuksiensa kanssa. Siitä voi tulla vuosien päästä sellainen sukupolvikokemus, tyyliin ”muistatko ne Teams-luennot, kun ei saatu mikkiä päälle ja taustalla tapahtui sun mitä kummallista”.

Itse olen aloittanut HAMKissa opiskelut hyvin kauan aikaa sitten, aina vähäksi aikaa lähtenyt pois, palannut, lähtenyt pois… Ja nyt olen taas palannut. Syynä on se, että välillä aloitin vähän muitakin opintoja ja toisekseen, opintojen alkupuolella voin tosi huonosti. Tipahdin opinnoista sen takia. Eli siksi ymmärrän aika hyvinkin niitä opiskelijoita, joilla ei nyt opinnot etene, koska ei jaksa.

Minua auttoi silloin tiivis opiskelijayhteisö ja opiskelijaterveydenhuolto, jonka kautta asia lähti purkautumaan. Kiitosta annan myös opoille, jotka ovat ehtineet vaihtua moneen kertaan, mutta se ei ole haitannut. Tuntuu, että heillä on sellainen koko kylä kasvattaa -mentaliteetti. Tällä kertaa paluuni opiskelijaksi myös merkitsee sitä, että valmistun tänä vuonna kestävän kehityksen koulutuksesta ympäristösuunnittelijaksi.

Työssäni HAMKOssa pystyn auttamaan nyt vuorostani muita. Toinen keskeinen työtehtäväni on tuutoreiden rekrytointi. Huolehdin, että heitä on kaikissa koulutuksissa ja että toiminta kaikkineen on mahdollisimman yhteneväistä. Haastattelen opojen kanssa tuutoriksi haluavat, heitä on reilut sata. Heidät valitaan näin vuoden alussa, koulutetaan keväällä ja syksyllä he sitten aloittavat.

Tähän saakka valtaosa tuutoreista on ollut päiväopiskelijoita, jotka haluavat järjestää tapahtumia, olla arjessa mukana ja vaalia opiskelijakulttuuria. Etänä olevia monimuoto-opiskelijoita on koko ajan enemmän, ja se on tuutor-toiminnan kannalta kehittämishaaste. Monimuoto-opiskelijat tarvitsevat toisenlaista tukea, mm. kaipaavat apua järjestelmien ja muiden opiskelukäytäntöjen kanssa.

Yhteisöllisyyttä ajatellen, mielestäni on menty terveemmän opiskelukulttuurin suuntaan.

Yhteisöllisyyttä ajatellen, mielestäni on menty terveemmän opiskelukulttuurin suuntaan. On tultu sensitiivisemmäksi sen suhteen, millainen toiminta on ja ei ole ok, ja hyväksytty poikkeavat näkemykset. Oppilaitoksen tulisi olla sosiaalisesti kestävä, ja minulle se tarkoittaa tosi paljon sitä, että pitää luoda mahdollisuuksia opiskelijoille olla omana itsenään osa yhteisöä eikä tiettyjen rituaalien kautta.

Mitä haluaisin tehdä isona? No, ihailen meidän opoja. Heillä on aina lähtökohtana ratkaista asiat ja tietoa paljon kaikesta, vaikka työpöydällä on kaikenlaista. Olisi siistiä joskus olla itsekin sellainen. Haluan jatkossakin tehdä ihmisläheistä työtä.”