Hyppää sisältöön
Etusivu Opinnäytetyö: Pientaloalueiden ilmastokestävyys ratkaistaan jo asemakaavoitusvaiheessa

Opinnäytetyö: Pientaloalueiden ilmastokestävyys ratkaistaan jo asemakaavoitusvaiheessa

Suomen asuntokunnista lähes puolet asuu pientaloalueilla. Juuri valmistunut selvitys osoittaa, että jo asemakaavoitusvaiheessa tehdyillä valinnoilla on suuri vaikutus pientaloalueiden mahdollisuuksiin hillitä ilmastonmuutoksen aiheuttamia sään ääri-ilmiöitä, ehkäistä hulevesitulvia ja vahvistaa luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävää ekologista verkostoa.

Kaupunkisuunnittelulla on merkittävä rooli vallitsevan ilmastonmuutoksen vaikutusten hillintä- ja sopeuttamistoimissa. Keskeisimpänä ratkaisuna ilmastokestävässä kaupunkisuunnittelussa pidetään kaupunkirakenteen tiivistämistä. Tiivistämisen on kuitenkin todettu olevan uhka kaupunkien pienilmastolle ja elinympäristön biodiversiteetille.

Selvityksen mukaan pientalopihojen rakenteella ja läpäisevien pintojen määrällä on kaupungeissa keskeinen rooli ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemisessä ja niihin sopeutumisessa. Tulokset osoittavat, että asemakaavavaiheessa tehdyt tontin rakennusten sijoitteluun liittyvät päätökset vaikuttavat merkittävästi läpäisemättömien ja läpäisevien pintojen mitoitukseen sekä elinvoimaisen kasvillisuuden määrään. Läpäiseviltä pinnoiltaan runsaat ja vehreytensä vuoksi viihtyisäksi koettavat pientaloalueet lisäävät myös kaupunkien havittelemaa veto- ja pitovoimaa.

Tulokset on julkaistu Katja Tuomalan Hämeen ammattikorkeakoulun Biotalouden liiketoiminnan kehittäminen (nyk. Biotalouden ratkaisut) -koulutuksen opinnäytetyössä (YAMK). Ilmastokestävät pientaloalueet (ILPI) -hankkeelle tehty selvitys sisältää kattavan kuvauksen ratkaisuista, joilla vaikutetaan niin tontti- kuin korttelikohtaisesti pientaloalueiden ilmastokestävyyteen. Tarkastelussa ovat  pientaloalueiden merkitys ja pientalopihoja koskevien ratkaisujen vaikutukset, jotka heikentävät tai edistävät rakennetun ympäristön ilmastokestävyyttä.

Tutkimusmetodina vähän hyödynnetty typologia

Tutkimusmenetelmänä käytettiin typologiaa, jota on hyödynnetty vielä varsin vähän pientaloalueiden ilmastokestävyyden näkökulmasta. Typologialla tarkoitetaan jonkin tieteenalan tyyppien tutkimista ja ominaisuuksien vertailua. Tässä selvityksessä typologisella menetelmällä tarkasteltiin 2020-luvulle tyypillistä omakotitalotonttia, joka täyttää nykypäivän asumisen perustarpeet: asuinrakennuksen, autotalli-varastorakennuksen, ajopihan, terassin, kulkureitit, oleskelu- ja pelialueen sekä pihaan sopivan kasvillisuuden. Nämä tontille sijoitetut elementit mitoitettiin valtakunnallisesti annettujen ohjeistusten ja määriteltyjen tilantarpeiden sekä tilastollisten keskiarvojen pohjalta.

Opinnäytetyön tulokset ovat hyödyksi kaikille rakennetun ympäristön parissa työskenteleville kuten päättäjille, asemakaavoittajille, arkkitehdeille, suunnittelijoille, rakennuttajille, rakennusvalvonnalle, rakentajille sekä muille ilmastokestävästä kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneille.

Lisätietoja:

Katja Tuomala
opiskelija
Biotalouden liiketoiminnan kehittäminen (YAMK)
Hämeen ammattikorkeakoulu
+358 44 701 1808
[email protected]

Outi Tahvonen
ohjaaja, tutkijayliopettaja
Hämeen ammattikorkeakoulu
+358 40 351 9352
[email protected]