Hyppää sisältöön
Etusivu Rakennusmateriaalit kiertoon – HAMK ja Forssan kaupunki selvittävät rakennusosien uudelleenkäytön liiketoimintamahdollisuuksia

Rakennusmateriaalit kiertoon – HAMK ja Forssan kaupunki selvittävät rakennusosien uudelleenkäytön liiketoimintamahdollisuuksia

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) selvittää yhdessä Forssan kaupungin kanssa rakennusosien laajamittaista uudelleenkäyttöä ja liiketoimintamallin mahdollisuuksia Forssassa. Tavoitteena on edistää kestävää rakentamista ja vähentää uusien rakennusmateriaalien valmistuksesta aiheutuvia päästöjä ja jätettä.

Hankkeen tarkoituksena on kehittää uusi arvoketju, joka mahdollistaa rakennusosien uudelleenkäytön kaupallisessa mittakaavassa. Ympäristöministeriö on myöntänyt hankkeelle 63 000 euroa avustusta, ja hankkeen kokonaisbudjetti on 90 000 euroa.

Forssan kampus toimii HAMKin keskeisenä kumppanina, mutta myös laajempi asiantuntijaverkosto on hyödynnettävissä hankkeen toteutuksessa. Hankkeen aikana selvitetään, millaiset edellytykset ovat tarpeen kaupallisen uudelleenkäytön mallin luomiseksi ja tarkastellaan rakennusosien varastointia, kelpoistamista, logistiikkaa ja kaupankäyntiä. Hankkeen taustalla on Forssan kaupungin ekologisen järkivihreyden tiekartta, jonka tavoitteena on vähentää päästöjä ja edistää kiertotaloutta.

HAMK keskittyy hankkeessa erityisesti datan analysointiin ja digitalisaation hyödyntämiseen. Tämä sisältää valittujen rakennusosien ja -materiaalien potentiaalin analysoinnin, logistiikka- ja varastointiratkaisujen vertailun sekä toimivan kauppapaikan edellytysten arvioinnin. Lisäksi hankkeen aikana toteutetaan työpajoja, joissa kehitetään yhdessä eri sidosryhmien kanssa uudelleenkäytön prosessia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Hankkeen lopputuloksena syntyy malli, joka voi toimia esimerkkinä muille alueille Suomessa ja kansainvälisesti. Tulokset julkaistaan loppuraportissa, joka on hyödynnettävissä laajasti rakennusosien uudelleenkäytön tehostamiseksi.

Lisätietoja