Miia Alajääskö: ”YAMK-opinnot ovat vahvistaneet valmiuksiani tarttua erilaisiin työtehtäviin ja haasteisiin”
Haastattelimme Miia Alajääsköä, joka opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa Luontoympäristöt ja hyvinvoinnin edistäminen (Ylempi AMK) -koulutusohjelmassa. Miia valmistuu opinnoistaan kevään 2024 aikana.
Millainen tausta sinulla oli, kun lähdit opiskelemaan?
Pohjakoulutukseltani olen sairaanhoitaja ja valmistuin vuonna 2010. Tällä hetkellä työskentelen vakituisessa työsuhteessa psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa aikuisten parissa.
Miksi juuri tämä YAMK-tutkinto?
Minua houkutteli Luontoympäristöt ja hyvinvoinnin edistäminen -koulutuksen ainutlaatuisuus, sillä vastaavaa ei ollut järjestetty aiemmin. Lisäksi monialaisuus ja mahdollisuus hakea koulutukseen eri ammattitaustoilla olivat vetovoimaisia tekijöitä.
Mitä olet oppinut opintojen aikana?
Opintojen aikana sain monipuolisesti henkistä, tiedollista ja taidollista kehitystä. Jokainen neljästä moduulista tarjosi tähän ainutlaatuisen panoksen. Harjoittelin tutkimusmenetelmiä ja näkemys työelämän tulevaisuuteen kasvoi. Lisäksi sain tietoa nykyaikaisista johtamismenetelmistä sekä ekososiaalisista systeemeistä ja opin monialaisesti kehittämään hyvinvointia tukevaa luontosuhdetta ja -yhteyttä.
Opintokokonaisuudet ja opinnäytetyö tarjosivat projektiosaamista sekä kehittivät prosessikirjoittamisen ja tiedonhaun taitoja. Oli huomionarvoista, miten eri ammattiryhmien oma kieli ja osaaminen rikastivat oppimista. Yhdistämällä näitä eri elementtejä saattoi saavuttaa merkittäviä tuloksia, joka on hyvä huomioida myös työelämässä ammattikuntien lokeroitumisen sijaan. Erityisesti opinnot innostivat minua tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista, kannustivat kehitysmyönteisyyteen ja vahvistivat ammatillista itsevarmuuttani.
”Erityisesti opinnot innostivat minua tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista, kannustivat kehitysmyönteisyyteen ja vahvistivat ammatillista itsevarmuuttani.”
Mikä opiskelussa oli parasta?
Opiskelussa parasta oli kaikki, enkä vaihtaisi pois hetkeäkään! Opettajat olivat ystävällisiä ja kannustavia. Opetus oli aikuiselta aikuiselle, tasavertaista. Opetussisällöt olivat innovatiivisia ja luennoitsijat pitivät opetuksen mielenkiintoisena. Uusien ystävien löytäminen, uuteen paikkakuntaan tutustuminen ja ennestään tuntematon Airbnb-kulttuuri tekivät opiskelusta monipuolisen kokemuksen. Jokaisen lähi- ja etäpäivän jälkeen tunne oli idearikas ja innostunut.
”Opetus oli aikuiselta aikuiselle, tasavertaista. Opetussisällöt olivat innovatiivisia ja luennoitsijat pitivät opetuksen mielenkiintoisena.”
Opiskelussa koettiin myös voittamisen tunteita, erityisesti silloin kun jokin asiakokonaisuus tuntui aluksi vaativan paljon, mutta opetuksessa asiat selvisivätkin. Esimerkiksi itsellä englanninkieliset sisällöt herättivät aluksi jännitystä, mutta muun muassa koululla järjestetty Master Students International Day osoittautui erinomaiseksi tilaisuudeksi.
Oliko opinnot helppo yhteensovittaa muun elämän kanssa?
Kyllä, opinnot olivat joustavasti sovitettavissa muun elämän kanssa. Oman kokemukseni mukaan ne eivät häirinneet arjen sujumista vaan pikemminkin helpottivat sitä. Pystyin ottamaan opintovapaata ja näin räätälöimään aikatauluni sopivaksi myös perheeni tarpeisiin. Toki tämä vaati huolellista taloudellista suunnittelua.
Itselleni oli kuitenkin tärkeää varata riittävästi aikaa opiskelulle ja järjestää kalenteri niin, että vältin tarpeettomia kiireitä, mikä varmisti optimaalisen oppimiskokemuksen. Lähi- ja etäpäivät olivat aina ajoissa tiedossa, mikä helpotti suunnittelua entisestään. HAMKissa myös valmistumisprosessi on erittäin joustava.
Millainen mielikuva HAMKista jäi opiskelupaikkana?
Mielikuvani HAMKista opiskelupaikkana jäi erittäin positiiviseksi. HAMK on opiskelijamyönteinen oppilaitos ja luennoitsijavalinnat ovat tasokkaita. Koulun tilat ovat myös nykyaikaisia.
Mitä haluaisit sanoa YAMK-opintoja suunnittelevalle? Kenelle suosittelisit opintoja?
Haluaisin suositella YAMK-opintoja kaikille, erityisesti niille, jotka etsivät ammatillista kasvua tai haluavat kokeilla jotain uutta. Nämä opinto-ohjelmat voivat tarjota arvokkaan boostin urakehitykselle. Suosittelisin opintoja myös niille, jotka pohtivat rohkeuttaan ottaa uusi askel tai harkitsevat paluuta opintojen pariin ylipäätään.
”Nämä opinto-ohjelmat voivat tarjota arvokkaan boostin urakehitykselle.”
Vaikka opiskelumetodit ovat muuttuneet ajan myötä, näen sen positiivisena kehityksenä, koska erilaiset oppimistavat otetaan nykyään paremmin huomioon. Lisäksi opintojen alussa tarjottu verkkokurssi valmisti hyvin erilaisten alustojen käyttöön, joten valmiiksi ei tarvinnut olla asiantuntija.
Millä tavalla YAMK-opinnot ovat vaikuttaneet urapolkuusi?
Koen, että YAMK-opinnot ovat vaikuttaneet urapolkuuni positiivisesti. YAMK-opinnot voivat toimia ponnahduslautana erilaisiin rooleihin, kuten esimies-, asiantuntija- tai kehittämistehtäviin. Onnistuneet opinnot voivat myös toimia vahvana motivaation lähteenä jatkaa opiskelua ja laajentaa osaamistaan edelleen.
Olen avoin tulevaisuuden mahdollisuuksille, sillä YAMK-opinnot ovat vahvistaneet valmiuksiani tarttua erilaisiin työtehtäviin ja haasteisiin. Uskon, että opiskelu voi avata ovia erilaisiin ammatillisiin mahdollisuuksiin tarjoten samalla laajempaa näkemystä. Jatkamalla avointa asennetta ja aktiivista oppimista, pystyn myös luomaan entistä monipuolisemman ja henkilökohtaisesti merkityksellisen ammatillisen polun.