Hyppää sisältöön
Home HAMKin kummiurheilija Helena Leveelahti: Opiskelusta rentoutta urheiluun 

HAMKin kummiurheilija Helena Leveelahti: Opiskelusta rentoutta urheiluun 

 

Los Angelesin olympialaisiin vuonna 2028 tähtäävä kiekonheittäjä Helena Leveelahti nauttii yhdistäessään urheilun ja opiskelun. Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKia hän pitää edelläkävijänä.   

“Kiekonheitto on rennonletkeä laji – puristamisesta ei ole siinä mitään hyötyä”, sanoo Helena Leveelahti, jonka kovin saavutus tähän mennessä on lajin alle 23-vuotiaiden EM-hopea. 

Usein sanotaan, että rentous heittoon tulee toistoista. Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKin Mustialan kampuksella agrologiksi opiskeleva Leveelahti on kuitenkin sitä mieltä, että muutakin tarvitaan.  

“Olin kaksi vuotta pelkästään täysipäiväinen urheilija, jolloin harjoittelu ja kilpailu olivat elämän ainoa sisältö. Se ei sopinut minulle ollenkaan. Ajatukset kiersivät katkeamatta urheilun ympärillä.” 

Nyt Leveelahti nauttii urheilun ja opiskelun yhdistämisestä.  

“Kaiken harjoittelun vastapainoksi on välillä mukavaa esimerkiksi lähteä koulun pellolle kaivamaan matoja”, hän nauraa.  

Toimivaa etäopiskelua  

Agrologia oli luonteva valinta Leveelahdelle, jonka haaveissa siintää sukutilan jatkaminen neljännessä polvessa. Maatilalla kasvaneena hänellä on luonnollisesti paljon käytännön kokemusta eläimistä sekä maatilan töistä. Leveelahti ehti suorittaa myös maatalousalan perustutkinnon ennen opiskelua HAMKissa. 

“Korkeakoulututkinto antaa erilaista osaamista. Koulutusohjelma on monipuolinen ja tarjoaa paljon teoreettista sekä hallinnollista ymmärrystä”, hän sanoo. 

HAMKista Leveelahti oli ennen sinne hakeutumistaan kuullut paljon hyvää. Suosittelu painoi vaakakupissa, toinen ratkaiseva tekijä oli hyvä sijainti.  

“Asun Tampereella ja edustan Virtain urheilijoita. Mustiala on hyvällä etäisyydellä. Lisäksi etäopiskelu toimii erinomaisesti”, Leveelahti kertoo.  

Haastatteluhetkellä Leveelahti onkin parhaillaan treenileirillä Teneriffalla. Harjoittelun ohessa hänellä on käynnissä muun muassa maatalouspolitiikan tutkimuksen sekä ruotsin kurssit.  

“Opiskelun ja urheilun yhdistäminen on onnistunut hyvin, vaikka harjoittelen paljon”, jopa 15 harjoitusta viikossa tekevä Leveelahti sanoo.  

HAMK on mielestäni tässä asiassa edelläkävijä, josta muut voisivat ottaa mallia.

Helena Leveelahti

Leveelahti antaa kiitosta HAMKin sponsoriohjelmalle.  

“HAMKin kummiurheilijana saan taloudellista tukea, joka osaltaan mahdollistaa juuri nämä harjoitusleirit sekä kilpailut ulkomailla.”  

Leveelahti sanoo tiedostavansa, että moni urheilija kamppailee tilanteessa, jossa on pakko valita joko urheilun tai opiskelun välillä, sen sijaan että niiden yhdistämiseen kannustettaisiin ja sitä pyrittäisiin edesauttamaan.  

“HAMK on mielestäni tässä asiassa edelläkävijä, josta muut voisivat ottaa mallia.”  

HAMKin kummiurheilijat

  • Tuemme opiskelijoiden mahdollisuutta yhdistää oma tavoitteellinen urheilu-ura korkeakouluopintoihin.
  • Valitsemiamme urheilevia HAMKin opiskelijoita tuemme pääsääntöisesti noin 1 000 eurolla.
  • Rahallisen tuen lisäksi kaikille tavoitteellisesti urheileville opiskelijoille voidaan luoda oma yksilöllinen opintosuunnitelma, joka mahdollistaa opiskelun ja urheilun yhdistämisen.
  • Kummitoimintaa on mahdollista laajentaa myös kulttuurin aloille.